Rautatieaseman ihailun jälkeen jatkoimme vanhaa ratalinjaa myöten kohti vanhaa keskustaa. Ajotietokone päätti simahtaa juuri ennen katuverkkoon tuloa, joten kaupungin usein yksisuuntaiset ja moneen suuntaan haarautuvat kadut pyörittivät meitä ympäri, kunnes sylkivät meidät ulos pieneen liikenneympyrään ja puistikkoon. Olimme varanneet yöksi huoneen hieman paremman luokan kylpylähotellista, mutta sisäänkirjautumiseen oli vielä aikaa. Onneksi heti vieressä oli mieleniintoista…
Kategoria: Pyörällä Viron ympäri 2024
Kuressaare – Hiidenmaa – Haapsalu
Kuressaari vaikutti heti ensitapaamisella sympaattiselta paikalta. Lähes kaikki löytyy yhden pääkadun varrelta, joka keskustaa kohden muuttuu koko ajan hitaammaksi autoileville, kunnes aivan ytimessä pienet aukiot yhdistyvät väylään hieman shared space -tyylisesti. Suihkulähteet sylkevät vettä ilmaan ja ihmiset oleskelevat kadunvarren terasseilla. Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika tutustua kaupunkiin paremmin. Paikan suurin nähtävyys on vanha piispanlinna,…
Pärnu – Muhu – Kuressaare
Ilma alkoi kääntymään lämpimämpään päin lähtiessämme Pärnusta rantaa pitkin kohti seuraavaa telttailualuetta. Lähtö meni melko myöhäiseksi pyörän nopean pesun ja ketjujen öljyämisen myötä, mutta tänä päivänä ei ollut kiire. Ja hyvä niin, sillä etelätuuli oli melko kova ja hetken aikaa polkisimme vastatuuleen Tostamaan niemen ympäri. Tiet olivat rauhallisia ja kauniita, polkiessamme ensin suurten laidunalueiden ja…
Viljandi – Pärnu
Viljandi jäi liian nopeasti taakse, kun matkaa on pakko jatkaa. Pyörän keula osoitti jälleen kohti länttä, Pärnun valkoisille hiekkarannoille. Edessä olisi vain yksi este: todella iso suoalue. Edessä oli pohdinnan paikka. Ottaisiko riskin ja menisi suoraa hiekkatietä suon läpi vai valitsisiko paljon pidemmän kiertoreitin pinnoitettuja reittejä pitkin. Suon läpi kyllä meni opastettu pyöräreitti, joten ei…
Tartto – Viljandi
Lähtö Tartosta oli itselle hieman kaihoisa, sillä mielelläni olisin viettänyt vielä pidemmän aikaa tuossa Viron Ateenassa. Maaseudulle oli kuitenkin suunnattava, jos teki mieli saavuttaa seuraavan määränpään eli Viljandin. Maantie ei ollut tälläkään kertaa niin vilkas kuin pelkäsin, mutta silti se tarkotti ajamista peräkanaa ja keskustelun tyrehtymistä. Päivä ei ollut lämpimin ja vastatuuli oli melko kova…
Tartto
Pätkä Alatskivestä Tarttoon oli erittäin tylsä ja vastatuuli valitettavasti hidasta sen polkemista merkittävästi. Nopeasti Tarttoon saavuttuamme unohdimme kuitenkin koko osuuden kun sää muuttui aurinkoiseksi ja ensimmäinen lepopäivämme olisi edessä. Luvassa olisi paljon nukkumista, syömistä sekä museoissa vierailua. Tartto on myös tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, joten nähtävää riittäisi enemmän kuin ehtisimme parissakaan päivässä näkemään. Aloitimme kuitenkin…
Saka – Peipsijärvi – Alatskivi
Aamu Sakan leirintäalueella alkoi sateisena ja sama tihku jatkuisi koko päivän eriasteisina. Itse vihaan sateessa pyöräilyä melko lailla, mutta Sara tiesi nauttivansa päivästä enemmän. Joka tapauksessa suunta oli rannikolta nyt kohti sisämaata Kohtla-Järven ja Johvin kaupunkien kautta. Matka moottoritien ja maantieteen reunaa ei ollut mielikuvitusta kutkuttava, joten kymmenet kilometrit menivät jonkinlaisessa meditatiivisessa tilassa. Johvin pieni…
Mustoja – Saka
Kerrankin nukuin teltassa erinomaisesti! Keho on täynnä energiaa! Kuumuus ei haittaa! Siltä tuntui tuona aamuna. Lähtö oli itikkaisesta leiripaikasta nopea, aamupuurot naamaan ja liikkeelle. Olin koko reittiä suunnitellessani katsonut kätevän metsäautotien rantaa pitkin, joka säästäisi matkaamme ainakin yli 10 kilometriä. Reitti ei ollut kuitenkaan aluksi niin helppo kuin kuvittelin. Upottavaa hiekkaa riitti ja pian vedinkin…
Tsitre – Mustoja
Päivä lähti käyntiin myöhään ja lähdimme matkaan Tsitren leirintäalueelta pahimman porotuksen aikaan. Onneksi puut vierustivat tietä ja varjot suojasivat ainakin pääosin pahimmalta porotukselta. Päivästä oli joka tapauksessa tulossa kuuma. Paljoa ei tarvinnut polkea ensimmäiselle taukopaikalla, Haran sukellusvenesatamaan. Raunioitunut betonirakennelma oli vain muisto ajasta ennen rantabaaria ja vierasvenesataama. Kylmä juoma kelpasi, emmekä lähteneet hikoilemaan sen kovemmin…
Helsinki – Tallinna – Tsitre
Ensimmäinen päivä alkoi hyvin unisena Helsingissä. Kahden pyörän ja varusteiden rahtaaminen pienessä kotitalon hississä ei juuri herättänyt, mutta noin 10 kilometrin polkeminen Länsisatamaan kyllä. Autokannen kautta sisään ja lähtöä odottelemaan! Sitä saikin odottaa, sillä laiva lähti melkein tunnin myöhässä aikataulusta. Laivalla oli kolme muutakin pyöräretkuetta, mutta ilmeisesti he olivat suuntaamassa kohti läntistä Viroa ja Saarenmaata….