Eskapismin maantiede

Urbaania ja luontoa pyörän selästä

Menu
  • Etusivu
  • Kuka, mitä, häh?
  • Artikkelisarjat
    • Helsingin luonnonsuojelualueet
    • Pyörällä Viron ympäri 2024
    • Pyörällä Ouluun 2023
    • Lähi-itä 2010
    • Länsi-Balkan 2008
  • Ota yhteyttä
Menu

Perillä! (Rokua – Muhos)

Päivänä 19/07/202321/02/2024 kirjoittanut Tommi

Saavuimme eilen puolenpäivän aikoihin Saran suvun mökille ja koko päivä meni peseytyessä, levätessä ja syödessä. Olimme heränneet aikaisin seitsemältä syömään aamiaista hotellissa, välttääksemme pahimmat lapsilaumat buffetissa ja ukkosmyrskyt ulkona. Onneksi reitin puolesta luvassa oli helppo päivä, pääosin alaspäin viettävää maastoa ja noin 50 kilometriä matkaa.

Matkasta ei sinänsä ole hirveästi kerrottavaa. Ahmasjärven länsirannalla oli mukavannäköistä maisemaa ja rakennuskantaa, mutta muuten reitti meni aikamoisessa pöpelikössä ja Kainuuntien varrella. Juuri ennen Muhoksen keskustaan saapumista koko reissun ensimmäinen sadekuuro kasteli meidät läpikotaisin ja muutti Saran takalaukun ja selän mudanväriseksi tahmaksi. Oman pyöräni lokasuojat pitivät onneksi kuran poissa.

Maaliintulo tuntui samaan aikaan hyvältä että hieman epätyydyttävältä. Suomeahan on vielä puolet jäljellä! Lepo teki kuitenkin hyvää ja nukuin yli kymmenen tunnin unet makoisasti ja ilman herätyskelloa.

On vaikea sanoa mitä reissusta jäi vielä käteen. Ainakin todistimme että lähes kuka tahansa voi tehdä vastaavan lenkin, sillä kumpikaan meistä ei ole huippu-urheilija saati viettänyt hetkeen muutamaa vuorokautta pidempään luonnon armoilla. Sää kyllä suosi matkaamme, hieman kuumemmassa lämmössä tai kylmässä sateessa reissu olisi ollut hyvin erilainen.

Parhaimmat pätkät olivat ehdottomasti Päijänteen kansallispuiston seutuvilla ja jostain syystä tykästyin myös Savoon aika lailla. Luulen kuitenkin että mahdollinen seuraava reissu suuntautuu jonnekin Suomen ulkopuolelle, on tämä läntti jo aika lailla nähty (Lappia ja Saariston rengastietä lukuun ottamatta).

Häiden jälkeen suuntaamme vielä polkien Ouluun, josta palaamme junalla takaisin Helsinkiin. Kenties jotakin laajempaa loppuyhteenvetoa tulee vielä myöhemmin. Mutta nyt uimaan!

Trip summary
  • Map
  • Log
The map could not be loaded due to either a network error or a possible server issue.
Retry
There are no log entries yet
Category: Pyöräily Pyörällä Ouluun 2023

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja on reilu 30-vuotias maantieteilijä. Töissä suojelen luontoa ja vapaa-ajalla nautin siitä - usein pyöräillen. Kurkistan Helsingin pintakiillon alle metron itähaaran suunnilta

Viimeisimmät kirjoitukset

  • Haapsalu – Tallinna – Helsinki
  • Kuressaare – Hiidenmaa – Haapsalu
  • Pärnu – Muhu – Kuressaare
  • Viljandi – Pärnu
  • Tartto – Viljandi

Kategoriat

  • Helsingin luonnonsuojelualueet
  • Helsinki
  • Lähi-itä 2010
  • Länsi-Balkan 2008
  • Maantiede
  • Matkailu
  • Pyöräily
  • Pyörällä Ouluun 2023
  • Pyörällä Viron ympäri 2024
  • Sekalaista
© 2025 Eskapismin maantiede | Teemana Minimalist Blog WordPress Theme