Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle muutamana päivänä. Lepopäivän jälkeiset päivämatkat ovat olleet yli 80 kilometriä ja telttailuolosuhteet haastavammat, puhumattakaan siitä että palautumiseen menee enemmän aikaa reissun edetessä.
Viime kirjoituksen jälkeen lähdimme Tervon Manginniemeltä kohti kyläkeskusta, joka vaikutti melko sympaattiselta mattoja pesevine marttoineen ja korkealta sillalta alas jokeen hyppivien yläkoululaisineen. Söimme hyvän aamupalan, täydensimme vesivarastojamme ennen kuin polkaisimme matkaan. Pielavesi suuntanamme saimme ensimmäisen kunnon kosketuksen soratien ihanuuksista. Asfaltoituihin väyliin niillä on muutamia etuja: vähemmän muuta liikennettä, tien reunukset ovat lähempänä eli puiden varjoa on tarjolla enemmän ja usein (ei aina) ne kulkevat mielenkiintoisempien maisemien poikki. Vaikka mikään kansallismaisema kyseinen soratie Pielaveden suuntaan ei ollutkaan, tarjoili se söpömpää näkymää kuin maantien varren pajukot.
Soratiellä keskellä ei mitään bongasin myös Pielaveden kuuluisuuden eli Urho Kaleva Kekkosen – graffitimuodossa! Keskelle ei mitään rakennetun sillan perustuksiin olivat iskeneet kyntensä pahamaineiset korpitaitelijat. Urho Kekkosen määrä lisääntyi mitä lähemmäs kyläkeskusta saavuimme. Ensin synnyinkoti, sen jälkeen Kekkos-lenkki, patsas ja lopulta torin t-paidat. Nappasimme muikut suihimme ja kalakukkokin houkutteli, mutta pyörämatkailun huono (tai hyvä) puoli on myös se, että heräteostoksia pitää tehdä aika harkiten.
Sympaattinen Pielavesi jäi muistoihimme, kun kiisimme kalan voimalla kohti Kiuruvettä. Kuntien rajaseudulla olisi vanhan myllykosken äärellä kota, joka tulisi olemaan yöpaikkamme. Lähes perillä oltuamme mietimme että vetäisimmekö vielä reilut 20 kilometriä suoraan seuraavaan kylään, mutta Kiuruveden ainoa teollisuusalueella sijaitseva leirintäalue ei vaikuttanut kovinkaan hurmaavalta. Seuraavana päivänä kuulimme, että kylässä olisi ollut Iskelmä-viikkojen viimeinen ilta, joten oli ehkä hyvä päätös jäädä viettämään lauantaita itikoiden kanssa.
Pistimme kodan viereen teltan pystyyn ja piileksimme verenhimoisilta saalistajilta saunanhajuisessa ja lähes sen lämpöisessä kodassa. Sara oli valmistellut ennen reissua läpinäkyviin pusseihin linssejä, curryriisiä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja ravintohiivahiutaleita, joita nautimme nälkäisinä napoihimme. Saimme vielä illalla peseydyttyä vanhan myllyn rauniossa virtaavassa koskessa. Paikalla on ollut mylly jo 1600-luvulla, mutta toiminta lakkasi kun ylävirran Sulkavanjärven korkeutta laskettiin 1900-luvun alussa yli kahdella metrillä. Kaksi myllyä, saha, neulomo, pärehöylä, pullapuoti ja kauppa ovat muisto vain. Paljonkohan veden alta paljastuneet peltomaat nykyään tuottavat?
