Poistuimme Jyväskylästä hyvin levänneinä ja pitkään nukkuneina. Suositukset Time Hostellille, oli kyllä parhaimpia budjettimajoituspaikkoja, joissa olen yöni viettänyt. Suomalaiseen tapaan henkilökuntaa ei kuitenkaan tapaa, vaan kaikki hoituu koodeilla ja kännykkään kilahtavilla automaattiviesteillä. Hieman kliinisempi kokemus kuin ulkomailla.
Matkalla kohti Konnevettä olisi vähemmän mäkiä kuin aikaisemmin, mutta myös vähemmän nähtävää. Jyväskylästä lähtiessä oli yksi merkittävämpi nousu kuivan kangasmetsän huipulle. Teollisuus- ja logistiikka-alue tuntui jatkuvan pitkään pohjoiseen. Etappi Laukaalle sujui suht mukavasti pyörätietä pitkin ja sama pätkä tuntui olevan monen paikallisen polkijan suosiossa. Kuusa ja sen koski oli lopulta ainoa valopilkku reitillä, jatkaessamme kohti Konnevettä. Liikenne hiljeni ja vilkaistui uudelleen vasta lähempänä kylää. Tämä oli ensimmäinen päivä kun auringon paahde söi hiukan voimia, ainakin allekirjoittaneelta. Reitti ei ollut erityisen haastava, mutta kuumuus ja paahde vievät ihan eri tavalla energiaa kuin puolipilvinen sää.
Konneveden rajoilla meitä odotti vastaanottokomitea myllyn edessä.
Konnevedellä söimme valtavat annokset paikallisessa pizzeriassa (se toinen vaihtoehto kylän ravintoloista) ja valuimme vatsat täysinä alaspäin kohti leirintäaluetta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun telttailen maksullisella alueella ja kokemus oli aika lailla sellainen kuin odotinkin. Ruohokenttä, terassi, suihkut, vessat ja tietty ranta löytyivät. Tätäkin toimintaa on kylttien perusteella rahoitettu EU-rahalla.
Nukuin itse yöni melko huonosti, Saralla meni paremmin. Hitaan aamun jälkeen pääsimme kuitenkin lopulta liikkeelle ja matka sujui hyvin sukkelaan Neiturin kanavalle asti. Paikallinen kievari avasikin ovensa juuri sopivasti rullatessamme pihaan. Tukkien kuljetusta varten avattu kanava miehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikaan, venäläisten pelätessä saksalaisten hyökkäystä Pietariin sisämaan kautta. Juoksuhautojakin löytyy kylttien perusteella pöpeliköstä. Paikallisessa sahassa on ollut aikoinaan yli 150 työntekijää, mutta nyt kanavan vartta kaunista yksi ainoa keltainen tönö. Puutavaran kuljetus on viimeistään vuosituhannen vaihteessa ollut jo pääsääntöisesti raiteilla ja kumirenkailla.
Tervon hiekkaisella Manginniemellä lepäilemme muutaman yön.
Pohjoes-Savvoon tultaessa maisemat pysyivät melko samoina, mutta puheenparsi muuttui. Vesannossa nautitun lounaan jälkeen halusimme nopeasti lepopäivää viettämään Tervon läheiselle hiekkaiselle Manginniemelle, jossa parhaillaan olemme toista päivää. Pystytimme teltan 10 metrin päähän vesirajasta, riisuimme vaatteemme ja pulahdimme kirkkaaseen veteen. Ei onneksi niin kylmää kuin Päijänteessä! Täällä vietämme suunnitellusti vielä toisen yön, jotta jalkamme saavat hieman lepoa polkemisesta ja pystymme huoltamaan itseämme ja varusteitamme. Aika hiljaista täällä on, muutama uimari käy parin tunnin välein, mutta ainakin viime yönä olimme ainoat ihmiset täällä. Kävin hakemassa hieman vesi- ja ruokatäydennyksiä Tervon kylästä aamulla, mutta sen enempää liikuntaa ei ole luvassa – uiminen pois lukien.