Sysmässä Naumin rannalla yö meni mukavasti nukkuen, varsinkin Sara kehui saaneensa paremmin unta kuin kotona. Oma yöni ei mennyt ihan yhtä täydellisesti, sillä makuupussin pussukasta improvisoimani tyyny ei ollut kovin mukava ja heräilin yön läpi. Tarpeeksi tunteja tuli kuitenkin mittariin ja kaasutrangian lämmittämän aamupuuron jälkeen lähdimme uudestaan matkaa.
Ensimmäinen haaste ilmaantui jo varsin yllättäen, siitä voi syyttää allekirjoittanutta. Karttasoftasta löytämäni oikotie muuttui ensin mökkitiestä kiviseksi metsätieksi, sitten kärrypoluksi ja lopulta yksiuraiseksi pusikon peittämäksi ryteiköksi. Lopulta jouduimme ylittämään peltoa noin 100 metriä, anteeksi viljelijä! Näytti kuitenkin siltä että jotain traktorinuraa oli samaan suuntaan meni eli emme sentään mitään rahallista vahinkoa aiheuttaneet. Tämäkin olisi vältetty ilmakuvaa tsekkaamalla.
Saavuimme varsinaiseen Sysmän kylään myötätuuleen siivittämänä hyvin nopeasti ja nautimme kerrankin hyvät burgerit rantaterassilla. Olemme antaneet itsellemme luvan syödä yhden aterian päivässä ravintolassa, jotta joka päivä ei mene ihan tuhottomasti aikaa kokkaukseen. Harmonikkamuseo sai luvan jäädä käymättä, kun halusimme hyödyntää hyvää vastatuulta ja jatkaa matkaa kohti Luhankaa.
Sysmästä poistuttaessa sympaattiset puupirtit vaihtuivat hylättyihin tiloihin. Sekosin laskuissani noin kahdenkymmenennen rapistuvan tuvan kohdalla. Eilinen meni vielä todella hyvässä molemmilla matkakumppaneilla. Vaikka mäkien määrä lisääntyi ja Päijänne näkyi vain vilauksina siltojen kohdilla, matka taittui hyvään tahtiin.
Taukopaikka Sysmän ja Luhangan välissä Korkeasaarella
Luhangalla huolsimme itseämme hetken pienen kylän toisessa ravintolassa. Aikaisemmin kylää lähestyessä alkoi jo toivo hiipumaan, kun mitään merkkejä asutuksesta ei ollut aikoihin ja paikan pitäisi olla ihan lähellä. Lopulta kirkon torni pilkotti järven takaa ja muutaman talon keskittymä paljastui. Luhanka on väkiluvultaan koko Suomen pienin kunta alle 700 hengellään. Kyläkeskuksesta löytyy silti kirjasto, hieno kirkko sekä erittäin hyvin hoidettu uimaranta agility-radalla. Tällä rannalla aioimme viettää toisen yömme reissussa.
Rannalla törmäsimme uudestaan ranskalaiseen pyörämatkailijaan ja juttelimme tällä kertaa hieman enemmän. Tomas (melkein nimikaima) oli polkenut jo kolme ja puoli kuukautta eteläisestä Ranskasta Slovenian ja Keski-Euroopan kautta Puolaan, ja nyt Baltian läpi Suomeen. Tavoitteena oli kuulemma päätyä Pohjois-Norjaan ja sieltä rannikkoa pitkin etelään. Neuvoimme hieman reiteissä (mitä tiesimme) ja aamulla toivotimme hänelle onnea matkaan kohti Kuopiota. Oma suuntamme seuraavaksi illaksi oli Jyväskylä.
Luhangan Mämminniemen uimaranta oli hyvin vausteltu – ja siisti!
Nukuin itse paremmin kuin viime yönä, mutta liikkeelle lähtö oli hitaampaa. Aamu-uinnin, puuronkeittelyn, yleisen huollon jälkeen oli kulunut kaksi ja puoli tuntia heräämisestä, mutta lähtö antoi vielä odottaa itseään. Lopulta satulaan päästyämme ja alkulämmöt saatuamme, matka alkoi luistaa jälleen. Paitsi että. En vielä tiennyt reittiä reitittäessäni kuinka mäkistä ainoa tie kohti Jyväskylää tulisi olemaan. Jokaisen jyrkän ylämäen jälkeen tuli jyrkkä alamäki ja homma toistui useaan otteeseen. Pahin olisi kuitenkin vielä edessä: pelätty Vaarunvuori. Yli 200 metrin korkeuteen nouseva nyppylä kuulostaisi ehkä alppimaastoihin tottuneista pieneltä myyränkeolta, mutta noin 130 metrin nouseminen niin jyrkästi ei ole ihan helppoa. Varsinkaan jos lastina on aika paljon tavaraa.
Sara päätti taluttaa pahamaineisen vuoren, mutta päätin että tänne asti en tullut luovuttamaan, vaan puskin sen ylös asti polkien. Sen jälkeen energiavarastot olivatkin sitten ihan loppu ja en tajunnut nauttia loppupäivänä tarpeeksi ravintoa ajon aikana. Alamäki toisella puolella oli vastaavasti jyrkkä, uskalsin lähes 70 km/h vauhteihin mennä, kunnes oli pakko alkaa himmailemaan.
Toinen osin työnnettävä mäki oli kuitenkin edessä ja luvattu silta ja sen kahvila ei ollut lähelläkään. Matkaseuran suunnalta alkoi tulemaan salamoivia katseita. Lopulta kuitenkin puskimme perille, kylmän juoman toivossa.
Kärkisten silta ja taukopaikkamme sen juuressa. Jossain toisella puolella on Jyväskylä.
Jyväskylään oli kuitenkin vielä matkaa. Ajoimme ehkä 50 metriä nelostietä, joka riittikin yksinumeroisten teiden suhteen tämän matkan ajalta. En voisi kuvitella missään nimessä ajavani sen pientarella, ohiajavien rekkojen ja vilkkaan liikenteen vuoksi. Onneksi minulla oli taas oikotie! Rautatiethän kulkevat tasaisella, joten niiden viereisten huoltoväylienkin pitäisi olla tasaisia? Väärin. Rataa varten oli kyllä pamautettu kalliota, mutta me kiersimme jokaisen mäen sen vieressä, haikeasti ohi lipuvia tukkeja kadehtien. En suosittele kyseistä pätkää.
Onneksi Muurame tuli nopeasti ja Jyväskylä myös sen jälkeen. Vietämme tämän yön hostellissa kaupungin ytimessä. Palailemme kertomaan matkasta jälleen uudestaan pohjoisempana!