Hei taas rakkaat lukijat. Olen nyt kotona. Lopulta. Laskuri pyörähti nollaan jo jonkin aikaa sitten ja sen jälkeen olen yrittänyt palautua matkasta, koittanut sopeutua taas kylmään ja pimeyteen sekä tavannut kavereita. Mitään järkyttävää paluushokkia en alussa saanut, mitä nyt lähinnä suomen kieli takelteli ensimmäisen päivän aikana.
Kotimatka sujui oikein mainiosti, lennot olivat ajallaan kaikesta lumikaaoksesta huolimatta. Israelin jäähyväistoivotus ei ollut kuitenkaan kaikkein mukavin. Arvasin joutuvani kuulusteluun kaikkien passini leimojen kanssa, mutta jotenkin tuntuu homma ampuvan yli. Jouduin selittämään jo ennen check-in tiskejä matkastani ja tietysti kaikki laukut menevät tarkastuksen. Mutta tämän jälkeen jouduin erilliselle tiskille, jossa jouduin purkamaan koko laukkuni pöydälle jokaista yksittäistä vaatekappaletta myöten. Turvamies (tai tässä tapauksessa nainen) kyseli kaikkea ja otti kepillään näytteitä kaikesta, ilmeisesti etsien räjähdysaineita. Tämän jälkeen minut vietiin takahuoneeseen, jossa jouduin luovuttamaan kaikki esineeni taskusta ja riisumaan vaatteeni alushousuja lukuun ottamatta henkilökunnan tökkiessä metallinpaljastimella minua ja etsiessäni ruumiini läpikotaisin (en joutunut onneksi kumihanska-käsittelyyn). Henkilökunta oli pääosin ystävällistä (paitsi eräs turvapäällikkö), mutta ei se silti tehnyt asiaa paremmaksi. Ei kiva. Niin kauan kuin poliisivaltio-meininki Israelissa jatkuu, en kyllä enää astu jalallani maahan.
Matkallani näin, kuulin ja opin niin paljon että kaiken sen purkaminen tekstiksi on mahdotonta. Nämä kirjoitukset antavat vain ohuen ja itse valitsemani kuvan matkastani. Jos nyt totta puhutaan niin en ole ollut blogissani aivan rehellinen, lähinnä siitä syystä että se on kaikkien luettavissa. Jos olisin ottanut mukaan ihan fyysisen päiväkirjan ja kynän, olisi teksti voinut olla hieman erilaista. Olen kirjoittanut tätä enemmän teille kuin itselleni, mutta se onkin blogin tarkoitus. Kaikkiin tuttuihin ja kavereihin on mahdotonta pitää henkilökohtaista yhteyttä (ainakaan jatkuvasti) ja tämä sai toimia sijaisenani kertoen kuulumisiani.
Mitä sitten opin? Ainakin sen että ystävällisyys ja avoimuus ovat asioita, joita Suomi tarvitsee. Pelkään lipsuvani takaisin samankaltaiseen tilaan kuin aikaisemmin, vaikka matkan aikana olisin ollut kuinka sosiaalinen hyvänsä. Oikeastaan olen muutoksen jo huomannutkin. En väitä että kaikki ihmiset Suomessa olisivat antisosiaalisia ruikuttajia, mutta ero on kuitenkin suht merkittävä. Monia ei kiinnosta, ei jakseta välittää tai ajatella. Jos minun pitäisi valita saisinko jonkinnäköisen sairauskohtauksen Turkissa vai täällä, valinta olisi selvä. Turkin kohdalla olisin ainakin varma että saisin apua tuntemattomilta.
Mielikuvani muslimeista ja Lähi-idästä muuttui, korjaantui ja vahvistui. En jaksa tässä kaikkia havaintojani kirjoitella, lukekaa jonkun ammattilaisen kirjoittama kirja tai käykää paikanpäällä. Kuitenkin muutama sana on pakko sanoa. Euroopassa muslimit niputetaan helposti kaikki samaan ryhmään, terroristeineen ja huntuineen. Todellisuudessa asia on toisin. Sisäisiä ristiriitoja ja kiistoja löytyy paljon ja mitään yhteistä rintamaa ei ole. Vaikka päällepäin kaikki ovat vaikkapa sunneja, joukkoon mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä. Alkoholia juodaan, moskeijassa käydään ehkä muutamia kertoja vuodessa ja niin edelleen. Toisesta ääripäästä löytyy sitten näitä Koraanin kirjaimellisesti ottavia. Ero kristittyihin ei lopulta ole niin suuri.
Miksi Lähi-idässä ei matkailla? Tai pikemminkin mikseivät suomalaiset eivät matkaile siellä. Italialaisia, ranskalaisia ja ausseja nimittäin riitti enemmän kuin tarpeeksi. Alue on lämmin ja lähellä ja sieltä löytyy kylliksi luontoa ja kulttuuria. Väärät mielikuvat, pelko ja tuntemattomuus ilmeisesti vaivaavat. Suosittelen silti kaikille.
Seuraavaa reissua saa odotella sitten ainakin vuoden tai kaksi. Armeija alkaa 10. päivä tätä kuuta, jolloin suuntaan kohti Upinniemeä. Blogiin saattaa tulla jotain juttua lähiaikoina, mutta en pistäisi päätäni pantiksi että se olisi yhtä mielenkiintoista luettavaa. Kiitos kuitenkin kaikille lukijoille (käppyröiden mukaan reilu viisisataa vakituista lukijaa!), kirjoitan tätä teille. 🙂
PS. Next: Trans-Siperia…?
