Matka Albaniaan alkoi erikoisesti. Isantani paatti ajaa minut henkilokohtaisesti ”bussiasemalle”, josta olisi yhteys Skhodraan. Aamu alkoi renkaanpumppauksella… Ilmeisesti on alkanut jo jonkin aikaa, isanta otti tottuneesti pumpun takakontista ja alkoi veivata. Mitakohan renkaan paikkaaminen maksaisi.
Bussiasemalla harhailin hetken aikaa eksyneen nakoisena kunnes eras mies tuli tarjoamaan kyytia. Hanen pitaa toimittaa tavaraa samaan suuntaan ja paatinkin hypata kyytiin hinnasta sovittuamme. Matka sujui joutuisasti, vaikka mies ei puhunutkaan sanaakaan englantia. Yritimme sentaan jotain kommunikoida ja sain kuulla valituksia kalliista bensasta (1.1 euroa) seka formulasta.
Skhodrassa etsin kuumeisesti pankkiautomaattia, jotta saisin hieman paikallista valuuttaa taskuun. Kysyinkin eraalta kauppiaalta, joka lahti henkilokohtaisesti (taas) saattamaan minut automaatille. Nain myos ensimmaista kertaa Kalashinokovin (tulikohan oikein?), kun pankin rahalahetys saapui samaan aikaan.
Bussissa Tiranaan tapasin Senandan, joka opiskelee Tiranassa. Juttelimme matkalla ja han yritti opettaa minulle Albaniaa. Perille paastyamme han tarjoutui viemaan minut henkilokohtaisesti maaranpaahani, maksoi paikallisbussimatkani ja oli muutenkin todella avulias. Loysimmekin pienen harhailun jalkeen hostellille. Kiitin avusta vuolaasti. Albanialaisilla tuntuu olevan, joku palava halu auttaa eksynytta…
Hostelli on paras missa olen tahan mennessa ollut. Tiranan (ja koko Albanian) ainoa hostelli on varustettu puutarhalla, riippumatoilla, hyvalla terassilla ja ystavallisella henkilokunnalla. Pitaisikohan jaada tanne viela toiseksi yoksi?
Liikenne on kaoottista, mutta Pietarin liikenne oli kylla paljon pahempi. Eikohan taalla parjaa. Tiranassa itsessaan ei ole paljoakaan nahtavaa, muutama museo ja kirkko. Vanhat kommunistityyliin rakennetut betonimohkaleet on maalattu raikeilla vareilla, kuten pinkilla ja limen vihrealla, ja se tuokin rakennuksiin uskomatonta eloa. Niita voi jopa sanoa kauniiksi.
Kaikki kokemukset Albaniasta eivat ole kuitenkaan positiivisia. Minua yritettiin ukottaa ensimmaisen kerran kun kellon kysyminen vaihtui kutsuksi kahville ”ystavan luokse”. Kahvin juotuaan pahaa-aavistamaton matkailija saakin eteensa hurjan laskun, jota on vaikea olla maksamatta, kun kaapinkokoinen hirvio tekee tarjouksen josta ei voi kieltaytya… Onneksi se on myos yksi perinteisimmista huijauksista ja olinkin kuullut siita jo etukateen. Kieltaydyin kohteliaasti ja jatkoin matkaa.
Tanaan soin italilaista ruokaa albanialaisilla hinnoilla. Maksoin tayttavasta pasta-annoksesta, juomasta (ja tarjoilijan tipista) noin 5 euroa. MMMmmm…