Tämän tekstin kirjoittamisessa oli pienoisia ongelmia. Kuten varmaan huomaatte, edellinen kirjoitukseni on huhtikuulta ja siitä asti onkin tullut oltua töissä. Kirjoittaminen on jäänyt siis hieman syrjään ja rutiiniin palaaminen on hieman hankalaa. Yritän kirjoitella tästä lähin hieman useammin, vaikkapa viikon välein. Ehkä kirjoittaminen sujuu taas hetken päästä entiseen tapaan. Ainakin toivon niin.
Olen lueskellut netistä muita festariraportteja ja niissä tunnutaan keskittyvän lähinnä musiikkiin. Ajattelin tässä kuitenkin kertoa hieman myös festivaalialueen ulkopuolisista tapahtumista ja yleensä festarielämästä.
Perjantai 9.7
Töistä hieman etuajassa kotiin, viimeistenkin kamojen pakkaus ja asioiden varmistus. Ja matka Turkuun voi alkaa! Ensin mukavan täydellä lähijunalla rautatieasemalle ja hetki pyörimistä, kun oikea laituri onkin hieman sivussa. Junamatka menee leppoisasti, suht moni muukin on suuntaamassa kohti Ruissaloa. VR:n veturi päätti tosin pysähtyä muutamaksi minuutiksi raiteille keskelle ei mitään, joku sähkövika kuulemma. Turussa oltiin hieman reilussa kahdessa tunnissa.
Suunnistimme kohti kauppatoria lähinnä päähän painettujen karttojen avulla ja löytyihän se helposti. Ostoksiin meni sitten vielä tunti… Leirintäalueelle suunnistimme bussilla 32 (2,5€), mutta jäimme liian myöhään pois ja saimme taas kävellä noin kilometrin. Leirintäalueen jonokin oli mukavan pitkä, eihän siinä mennyt kuin kaksi tuntia päästä sisään. Olisivat voineet järjestää kaksi sisäänkäyntiä, yksi veti turhan hitaasti. Teltan pystyttämisen ja kaiken muun sähellyksen ja säätämisen jälkeen lähdimme viimein kohti festarialuetta. Ja tietysti sinnekin sai kävellä reilun matkan, vaikka ilmainen festaribussi heittikin lähemmäs.
Ehdimme juuri ja juuri Ozzyn esitykseen, mutta se ei pahemmin napannut mukaansa. Ei Ozzyssa mitään vikaa ollut, hyvinhän se veti ikäisekseen veteraaniksi. Mutta musiikki ei oikein nappaa. Perjantai menikin sitten siinä. Plaah. Olisihan tuolla ollut kiinnostavia nimiä, mutta viimeistään leirintäalueen hidastelu vei toivon siitä, että näkisi muitakin kuin pääesiintyjän.
Lauantai 10.7
Herätys vähän nukutun yön jälkeen hieman ennen yhdeksää infernaaliseen kuumuuteen. Nukkuminen tuon jälkeen oli mahdotonta, hiki virtasi valtoimenaan. Yksinkin olisi tullut kuuma, mutta voitte kuvitella mikä meno oli kun kolme jätkää änkeää samaan, hieman liian lyhyeen telttaan. Pakkohan siinä oli suihkuun vääntäytyä. Jonoa ei miesten puolelle ollut liiaksi, naisten puolelle hieman enemmän. Vesi oli kylmää, mutta en valita. Jääkylmä vesi (ainakin siltä se tuntui) virkistää.
Leirintäalueen polttavassa paahteessa ei jaksa kauaa kyrvistellä ja lähdimme Turkuun (bussilla 12) seikkailemaan ennen festarialueelle palaamista. Ostoksiin, syömiseen ja juomiseen meni taas mukavasti rahaa. Turussa en ollut käynyt pitkään aikaan ja mielipidettäkään ei kaupungista oikein ollut. No nyt on. Puistoja ja puita ylipäätään on kaduilla turhan vähän. Rakennuksia on sekä kauniita että rumia. Suurin osa rumia. Vanhat rakennukset kyllä ovat poikkeuksetta hienoja, harmi että niitäkin on aikoinaan purettu urakalla. Aurajoen ranta on mukavan vilpoinen ja varjoakin on tarjolla.
Paras tapa kulkea Turun keskustasta Ruisrockiin on pyörän lisäksi bussi 8, joka vie huomattavan paljon lähemmäs aluetta kuin viralliset festaribussit (ja onhan se halvempikin). Kävelyä tulee 2 kilometrin sijasta noin 500 metriä. Ja nyt Ruisrock vasta alkaa kunnolla osaltani. Ensimmäiseksi menemme tsekkaamaan Poets of the Fallin. Bändiä on seuraamassa ihan sopivasti porukkaa ja yhtye vetääkin perusvarman setin lähes kaikkine hitteineen. Late Goodbyetä en muistaakseni kuullut, mutta se ei ehkä olisi sopinutkaan festarin ilmapiiriin. Poets of the Fallin vedossa on sama fiilis kuin musiikissakin: perusvarmaa toimintaa, muttei mitään maailmamullistavaa menoa. Ei tarvitse vähään aikaan katsoa uudelleen, mutta jos näkemättä niin menkää ihmeessä katsastamaan.
Jano tuli ja anniskelualue kutsuu! Sieltä kuulemmekin alun Maija Vilkkumaan setistä. Jotkut pitävät, minä en. Seuraavaksi menemme katselemaan Kotiteollisuuden vedon. Hyvän ja hauskan keikan vetävät. Hynysen huumori puree, vaikka liian suurina annoksina se alkaakin rasittamaan. Nyt se toimi. Yleinen rivoilu, sanojen unohtaminen, lavalla pyörivä natsimuumio ja ”tissit!” jäivät naurattamaan. Musiikkikin oli ihan jees, vaikka se suurin innostus onkin Kotiteollisuuden kohdalla ainakin omalla kohdallani laantunut. Hyvä keikka silti.
Anniskelualue kutsui taas ja rantalavalla soitti The Baseballs. Jaa-a, en oikein ymmärrä kaikkea hehkutusta tämänkin yhtyeen ympärillä. Väkeä kuitenkin näytti riittävän ja levymyynninkin perusteella ihmiset tykkäävät. Ja seruaavaksi Scandinavian Music Group! Jee! Eipä heidänkään vedosta mitään valittamista, mutta tuntui siltä ettei yhtye oikein sopinut isolle niittylavalle. Vaikka musiikki onkin kesäistä ja aurinko paistaa, jotenkin on semmoinen fiilis että tämänkaltainen musiikki toimisi paremmin pienemmässä tilassa vaikka telttalavalla.
SMG:n esityksen loppupuolella oli pakko vaihtaa lavaa sillä PMMP:n keikalla on päästävä lähelle. Ensimmäisen kerran näin yhtyeen livenä abiristeilyllä ja se oli valehtelematta elämäni hikisin ja ehkä myös paras keikka. PMMP veti Ruisrockissakin paljon yleisöä, vaikken taakse juuri nähnytkään. Neljännessä rivissä tunnelma oli kova, vaikkei yltänytkään risteilyn tasolle. Paula ja Mira vetivät tapansa mukaan täysillä ja settilistakin oli erinomainen. Eipä mitään valittamista. Joku pieni pittikin ehti kehittyä viimeisten biisien aikana takanani, mutta se ei ollut oikein hyvä veto (varsinkin kun edessä olevat saivat tönimistä selkäänsä). Pitit ovat ok, kunhan tilaa on tarpeeksi. Kaikenkaikkiaan positiivinen fiilis jäi keikasta.
Don Huonoja tuli seurattua sivusilmällä, ei oikein mitään muistikuvaa mitä siellä lavalla tapahtui. Stam1nan ja The Soundsin välillä oli vaikea valita, joten tyydyimme katselemaan molempia vähän. Stam1nan keikan alku oli todella kova, olisin mielelläni jäänyt seuraamaan koko keikan loppuun. Mutta joskus täytyy tehdä kompromisseja. Stam1na pitää kyllä tulevaisuudessa tsekata ajan kanssa, voisipa sitä jopa lähteä klubikeikalle. The Sounds veti lavan edustan täyteen porukkaa ja eipä sieltä kaukaa juuri mitään nähnyt tai päässyt oikein fiilikseen. Pitkä päivä alkoi jo painamaan ja suuntasimmekin takaisin leirintäalueelle.
Sunnuntai 11.7
Vaikka yö leirintäalueella olikin suht rauhallinen, tuli lauantai-sunnuntai yönä nukutta ehkä neljä tuntia. Lämpöä oli teltassa parikymmentä astetta liikaa. Suihkun kautta taas kohti Turkua, jossa lähinnä lekottelua Aurajoen rannalla ja kevyttä aamupalaa.
Sunnuntaina käytiin katselemassa oikeastaan vain kolmea artistia: Chisua, Regina Spektoria ja Florence and the Machinea. Chisun keikka oli ehkä festivaalin suurin yllättäjä. Chisu ja bändi vetivät tunteella ja Chisu kiittelikin menossa mukana ollutta yleisöä vuolain sanoin. Keikka oli todella lämminhenkinen ja positiivinen kokemus. Aikaisemmin en ollut kuunnellut juurikaan Chisua, mutta tämän keikan jälkeen hänen kaksi levyään ovat olleet kyllä tehosoitossa. Keikka oli jostain syystä festarin pienimmällä lavalla, vaikka yleisöä riitti. Ehdottomasti olisi ansainnut isomman estradin.
Regina Spektorin myötä tunnelmat vaihtuivat sitten täysin päinvastaisiksi. Bändin jäsenen kuoleman johdosta keikka oli surullinen, etäinen ja rauhallinen. Menetys näkyi Spektorin esiintymisessä ja ymmärrettävästä syystä keikka ei ollut mikään ihmeellinen. Asiaan oli hieman vaikea suhtautua; pitäisikö tässä nyt taputtaa vai olla hiljaa. Lähdimme hieman ennen loppua pois sillä Florence and the Machine odotti.
FatM kruunasi omalta osaltani sunnuntain. Kuten edellisestä kirjoituksesta ehkä huomaatte, rupesin fanittamaan kokoonpanoa tänä keväänä. Ruisrockissa tulikin ostettua valkoinen Lungs-paita ennen keikan alkua. Ennen esitystä pelotti hieman että kaikki väki valuisi Slashin luokse, mutta paikalla oli lopulta ihan mukavasti jengiä. Ahdasta ei tullut, mutta yhteislaulu kuului. Odotukset olivat korkealla enkä joutunut pettymään. Loistava esiintyminen! Musiikki oli ehkä jopa parempaa kuin levyllä, hieman raskaammat livesovitukset olivat kaikki onnistuneita. Myös Florencen ääni pääsi paljon paremmin esille. JEAH! Keikan loppupuolella meno vain parani kun onnistuin nappaamaan Florencen paukuttaman kapulan hyppysiini. Mikä tuuri! Ruisrockin paras esitys! Ja tämä ei ole objektiivinen kommentti, vaan puhdas fanipojan mielipide. 🙂
Maanantaista ei ole pahemmin kerrottavaa. Sunnuntai-maanantai yö tosin oli leirintäalueella suht helvetillinen. Jotkut keksivät paukuttaa neljän aikoihin roskalaatikoita rumpujen tapaan ja ääni ei todellakaan ollut mikään ihan pieni. Minä tahansa muuna yönä juttu olisi ollut ok, mutta viimeisenä yönä kun kolmen päivän festariputki on takana ja väsymys sanoinkuvaamaton!? Ei kiitos. Aamulla kaikki bajamajat olivat hävinneet, järjestely pelaa taas. Minnes ihmisten nyt pitäisi kusta, infoteltan kylkeen? Matka kotiinpäin sujui ilman kommelluksia, ei siitä sen ihmeellisempää kerrottavaa.
Mitä siis jäi käteen? No ainakin t-paita ja rumpukapula. Ja kasa muistoja. Ruisrockiin ei ehkä tarvitse palata ihan heti, mutta kesän muut festarit ovat alkaneet kiinnostamaan. Olisiko seuraavana kesänä vuorossa Ilosaarirock, Provinssirock vai jokin pienempi festari?