Matka Antakyasta rajalle sujui hyvin. Olin ainoa ulkomaalainen bussissa, joten sain apua kylla kaikilta suunnilta. Turkin raja-asemalla meni hyvin, mutta Syyrian rajalla kuljettaja kysyi viisumista. Sanoin etta otan nyt tasta rajalta ja kuljetta huusi ’Problem!’ ja saati hetken jotain. Luulin ensin etta kuljettaja oli vihainen kun tuhoan hanen aikataulunsa, mutta pappa alkoikin heti jarjestella asioita. Hieman totuttelemista tahan arabiankieleen ja sen lausuntaan, puhuvat kovaan aaneen ja luulen jatkuvasti etta ovat vihaisia. 😛 Kovin selvaa kuvaa raja-asemalta ei jaanyt, koska kuljettaja hoiti puhumisen puolestani ja mina vain seurasin. Ensin maksoin viisumin Bank-ikkunaan (21 euroa tai 28 dollaria suomalaisille). Seuraavaksi mentiin sitten viranomaisten luo, jotka tsekkasivat kuitin maksusta ja kirjoittelivat jotain koneelle. Sen jalkeen pistivat muutamat leimat passiin ja homma oli siina, kokonaisuudessaan kestaen ehka 15 minuuttia.
Ensimmainen ero jonka huomasin verrattaessa Turkkiin on talojen vari. Kun Turkissa suurin osa perustaloista oli betoninharmaita, Syyriassa talot ovat hiekankeltaisia (tai ruskeita). Moottoripyoria on enemman, ja usein niissa on matkustajia enemman kuin sallitut kaksi. Liftaaminen on yleista ja tien varressa roikkuu useita ihmisia viittoen kyytia. Ilmeisesti julkinen liikenne ei oikein pelaa, joten taksit ja liftaus 0vat ainoa vaihtoehto liikkua paikasta toiseen (jollei omista kulkuneuvoa).
Aleppo on ihan mukava kaupunki, mutta yksi suuri vika siina on: liikenne. Tiet ovat paaosin parempikuntoisia kuin Turkissa (ainakin tahan mennessa) mutta liikennejarjestelyt eivat oikein pelaa. Jokainen tienylitys on mahdollinen vaaratilanne, kavelykatuja basaarin lisaksi ei oikein ole ja kuljettajien (suurin osa takseja) jatkuva toottaily alkaa kayda aika rasittavaksi. Lempipaikakseni onkin muodostunut kristittyjen kaupunginosa, jossa on sopivan rauhallista. Valtava basaari on myos mukava, vaikkakin ahdas ja lepopaikkoja ei paljon ole. Basaarissa riittaa kierreltavaa, katuja ja kujia on yhteensa jotain 300 km. Hyva etta sisainen kompassini ja karttamuistini on kunnossa, muuten vanhan kaupungin labyrintteihin eksyisi suht helposti. Syyrialaiset ovat ystavallisia, ensimmaisena paivana sain monesti kuulla ”Welcome to Syria!” ja moneen otteeseen minulta tultiin kysymaan tarvitsenkoa apua tai muuta. Ihan hauskaa.
Olen majoittunut suht halpaan hotelliin lahella kaikkia oleellisia alueita. Hotellissa minulle tultiin melko pian tarjoamaan torstaiksi kiertoajelua ympari laheisia kohteita ja hyvaksyinkin diilin. Tarkoitus olisi nahda muutamia ”kuolleita kaupunkeja”, kirkkoja ja Apamean raunioita. Kierros paattyy Haman kaupunkiin, jossa vietankin sitten yon. Tyontekija kuitenkin kaski olla hiljaa asiasta, koska omistaja ei pida etta han jarjestaa omia kierroksiaan, kun hotellilla on omiakin (vaikkakin lyhyempia). Palkka on kuulemma niin huono, etta hanen on pakko opiskelujen ohella pyorittaa kaikenlaisia sivubisneksia. Voinen kuitenkin kertoa taalla asiasta, epailen ettei kukaan kyseisessa hotellissa osaa suomea. 😛
Turkin jalkeen asioiden opettelu uudelleen kuitenkin vahan harmittaa, kun asiat siella vihdoin oppinut kunnolla. Arabialaisista kirjaimista tai numeroista en paljoa ymmarra ja kielikin on vahan hakoteilla. Plaah, kai se on vain pakko harjoitella ne. Myos rahojen kanssa on hieman ongelmia, koska kaikissa kolikoissa ei ole lansimaisia numeroita ja eri vuosien erat ovat aina hieman erilaisia.
