Kansallismuseo ei jaksanut hirvean kauaa kiinnostaa. Paikka oli remontissa ja suuri osa mielenkiintoisimmista tiloista suljettu. Opin sentaan jotain uutta kaupungista nimelta Ugarit, joka foinikialaisten ohella kaytti ensimmaisena aakkosia.
Vaikka en antanutkaan hirveasti arvoa syyrialaiselle ruoalle, taytyy silti sanoa etta katuruoka maittaa. Tarjontaa ja vaihtelua riittaa, ja usein ruoka on todella hyvaa (ja halpaa, max. 1,5 euroa juoman kanssa). Shawarma on usein paivan lounaani.
Illalla tutuistuin seinanaapureihini, joista valtaosa on yliopisto-opiskelijoita. Ne kaksi joiden kanssa puhuin pisimpaan opiskelivat lakia ja taloutta. Sain taas tutustua hublabublaan tai nargileen, eli vesipiippuun. Itseasiassa olin jo kokeillut sita niiden saksalaisten kanssa Turkissa, mutta en hirveasti mieltynyt siihen. Kohteliaisuuden vuoksi kokeilin nyt toistamiseen. Ja tehdaan nyt asia selvaksi (vanhemmilleni) etta kyseessa ei ole mikaan huumejuttu, kuten jotkut ehka siella kotona luulevat. Aina asia mita siita piipusta tulee ulos on vesihoyry, yleensa omenalla maustettu. Nargilea nakee kaikkialla: kahviloissa, kadulla, kaupoissa ym. Aika kauan juteltiin melkein kaikesta, silla nukkumaan mennessani kello oli reilu kaksi yolla.
Tuli myos nukuttua myohaan ja otinkin ihan rennosti. Paivarytmi on taalla hieman erilainen kuin vaikka Suomessa. Tuntuu etta kaupunki todella heraa eloon vasta auringonlaskun jalkeen. Ymmarrettavaa, silla paivisin porottava aurinko vie aika paljon energiaa. Paikalliset ovat sanoneet etta normaalisti tahan aikaan olisi jo sateita, mutta kesa vain jatkuu. Tama vuosi on saan suhteen ollut epanormaali myos taalla.
Perjantai on muslimien pyhapaiva, jolloin suuri osa kaupoista on kiinni. Oli janna kavella lahes tyhjilla basaarin kaduilla. Loysin mukavan kattoterassin Umayyad-moskeijan vieresta ja katselin kun aurinko lipui horisontin taakse lipittaen raikasta hedelmajuomaa. Rukouskutsu oli kaunista kuultavaa. Toisinkuin kaikissa muissa maailman moskeijoissa, Umayyadissa rukouskutsua laulaa(?) yhden miehen sijasta useampi muezzin. Voi voi, jos voisin jakaa tuon hetken kanssanne, mutta valitettavasti voin vain kompelosti kertoa siita.
Illalla ympari kaupunkia oli musiikkiesityksia, joista kahteen tormasin. Ensimmaisessa esiintyi assyrialainen muusikko kuoron kanssa. Eras paikallinen pappa, joka oli opiskellut Leningradissa, kertoili musiikista ja tapahtumasta kaikkea. Huomautti myos ystavallisesti ivaillen etta Suomessa samanlainen tapahtuma ilman alkoholia ei olisi mahdollista. Mutta ilman alkoholiakin voi pitaa hauskaa ja sen syyrialaiset nayttavat osaaavan. Ihmiset rupesivat spontaanisti tanssimaan keskella penkkiriveja ja kaikki olivat mukana laulaen ja taputtaen.
Katselin esitysta noin tunnin ajan ja siirryin sitten hieman rauhallisempaan paikkaan. Laheisessa pienessa puistossa veteli jazz-bandi ja siina iltapalaa napostellessani tunnelma oli rento. Uni maittoi taas.
Tanaan en tieda mita teen. Ehka haen muutaman uuden kirjan tai yritan viimein loytaa jonkun elokuvateatterin. En tieda. Pitaisi varmaan tehda nopea paivaretki Bosraan tai Maalulaan huomenissa, mutta se on niin vaivalloista… Olen jumahtanut tanne.
