Suomen luonnon päivänä Laajasalon länsiosissa

Elokuun ja kesän loppu lähestyi uhkaavasti, mutta aurinko päätti tarjota meille vielä viimeiset lämpimät säteensä lauantaipäivänä. Hyttyset ovat jo pääosin vaipuneet ikuiseen uneen ja pahin lomakausi on ohi, mutta metsät vihertävät edelleen. Siis täydellinen ajankohta metsäreissulle! Suomen luonnon päivä on tänä vuonna (2023) ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä ja sitä juhlistaaksemme suuntasimme uudestaan lähisaareemme Laajasaloon, jonka vaihtelevassa maastossa kuudenkin luonnonsuojelualueen kiertäminen on mahdollista muutamassa tunnissa.

Jollaksen räme ja Vuorilahdenpaadet

Jälleen kerran Kultapossupuiston läpi polkien ja Vanhalle sotilastielle suunnaten saavuimme nopeasti Jollaksen rämeelle. Kallionyppylöiden ja asuinalueiden puristuksissa sijaitseva pieni turvesuo ei ole valtakunnan mittakaavassa kovinkaan kummallinen, mutta Helsingin kohdalla harvinainen tapaus. Tasaiset suoalueet on pääkaupungissa pääosin joko ojitettu ja raivattu pelloiksi tai myöhemmin rakennusmaaksi, kuten esimerkiksi Ilmalan varikon tai Tattarisuon tapauksessa. Pienempiä suolaikkuja on säilynyt siellä täällä, nykyisin suojeltuina. Jollaksen räme vaikutti pitkospuita kävellessä melko kuivalta ja mustikatkin oli täällä poimittu talteen. Juolukkaa en bongannut lainkaan, mutta muutamat märemmät painanteet ja nevat ovat jossain piilossa alueen keskellä. Suon siimeksessä kannattaakin keskittyä hiljentymiseen, ainoastaan pitkospuiden nitistessä jalkojen alla.

Vuorilahdenpaadet ovat vain pienen matkan päässä Hevossalmen länsipuolella, muutaman kymmenen metrin päässä mantereesta. Hirveän harvinaisia lintulajeja ei täältä voi bongailla, pääasiassa lokkeja ja tiiroja. Periaatteessa kallioluodoilla saisi vierailla pesimisajan jälkeen 15.8. eteenpäin, mutta en hiekkarannasta huolimatta pulskahtanut tällä kertaa veteen. Vuosia sitten testasin paikkaa jo uimismielessä ja pitkään matala sekä hyvin leväinen pohja ei ollut ihmislajille sopiva elinympäristö. Sen sijaan mantereen puoleiset viereiset kalliot ilmeisesti ovat, Majamajan ekomökit ovat nousseet viime käynnin jälkeen kuin tatit.

Stansvikin lehto- ja kaivosalue sekä Tahvonlahden harju

Rannikko jäi hetkeksi taakse Stansvikin lehto- ja kaivosalueelle jatkaessa. Kruunuvuorenrannan rakennustyöt ovat vain kivenheiton päässä, mutta jälleen kerran sitä ei voi alueelta huomata kuin korkeammalta kalliolta. Hopea- ja rautakaivostoiminnan jälkeensä jättämät onkalot on aidattu ja maasto vaihtelee kosteasta terveleppäkorvesta kuivaan avokallioon. Maasto muistuttaa hyvin paljon lapsuuteni kotikaupunginosaa Kaivokselaa, jossa Vaskivuori kohoaa Mätäojasta ja rautakaivokset halkovat kallioselänteen länsirinnettä. Kallion huipulla on tulenteon kieltäviä kylttejä ja jonkun kovan työn tuloksena kokoama valtava kivikeko.

Täysin ilman ihmisen kosketusta alue ole syntynyt eikä ole tänäkään päivänä. Ihmislajin heimoaktiviteettejä kuuluu viereisen liikuntapuiston futiskentältä ja lajin jätökset eivät jättäneet arvailun varaa tarpeitaan helpottaneesta eläimestä.

Stansvikin kartanoalue on ollut otsikoissa viime aikoina sekä läntisen kallioalueen hyvin poikkeuksellisen asemakaavan uudelleenkäsittelyn muodossa, että tammikujan puidenkaadon muodossa. Paikalliset uudis- sekä alkuperäisasukkaat viestivät molemmista aktiivisesti sekä maastossa että muissa lähteissä. Sama intohimo ei ole koskenut Stansvikin kartanon rakennuksia, jotka ovat olleet tyhjillään jo vuosia. Omistajataho Helsingin kaupunki on yrittänyt kuumeisesti löytää rakennuskokonaisuudelle uutta omistajaa, mutta en tiedä miten kesän tarjouskaupassa vielä kävi. Kannattaa vilkaista aikaisempaa Itä-Helsingin kartanokierros -juttua jos oikein tuju infopaketti kartanoympäristöistä kiinnostaa.

Kävelemme isännättömältä kartanolta kohti Tahvonlahden harjua, joka on kaupungin tuoreimpia luonnonsuojelualueita. Sorainen harjumuodostelma kurottaa kartanoympäristöstä luode-kaakko suunnassa kohti Santahaminaa ja toista puoliskoansa Teerisaarta. Santahaminan hiekkaisen alueen Saharan olen aina mieltänyt saman harjut muodostaneen jäätikköjoen deltaksi, mutta mitään varmaa tietoa en tästä nopeasti löytänyt.

Tahvonlahden kuiva kangas ja merenrantaniityt ovat Helsingissä todella poikkeuksellinen ympäristö, mutta täälläkin sitä uhkaa ihmismassojen kulutus. Kulku on rajattu muutamille poluille ja kauneimmalle paikalla harjun päähän rakennetaan portaita, suojaamaan eroosion jo hyvin kuluttamaa rantatörmää enemmältä romahtamiselta. Kaupungin työntyessä kohti kartanon maita tämän alueen tulevaisuus huolettaa kuudesta vieraillusta paikasta eniten.

Kruunuvuoren ympäristö

Päivän viimeiset kohteet sijaitsevat varsinaisen Kruunuvuoren ympärillä. Alueeltaan hyvin pieni Kruunuvuoren lehmusmetsikkö menee monelta kokonaan kulkijalta ohi, sillä aluetta halkovat jo vuoden 1932 ilmakuvassa näkyvät portaat ovat alaosistaan lähes kasvaneet umpeen. Työnsimme itsemme kuitenkin pusikon läpi ja nousumme palkittiin rauhallisella kallionyppylällä. Kaiken ponnistelun jälkeen saimme kuitenkin huomata, että takakautta olisi päässyt samalle paikalle tasaista polkua pitkin. Ei se silti hälventänyt huiputtamisen makeaa tunnetta.

Kruunuvuoren huviloista on kirjoitettu paljon ja viimeinen Villa Hällebo paloi vuonna 2021 maan tasalle. Muistan käyneeni paikalla 2010-luvun puolivälissä, jolloin kyseinen huvila oli ehjä, puhtaine ikkunoineen ja istutuksineen. Sitä ennen vuoden 2009 tienoilla paikalla oli vielä useampi rakennus pystyssä, joista en valitettavasti enää löydä kuvia arkistoistani.

Mielenkiintomme kuitenkin kohdistui nyt menneisyyden sijasta tulevaan, onhan Kruunuvuoren lampi eräs Helsingin tuoreimmista luonnonsuojelualueista. Alueen tulevaisuuden ollessa vuosikymmeniä limbossa, lampi sai rauhassa kehittyä ja säilyä erämaisena, ilman suurempaa ulkoista kuormitusta. Alueelta toiselle säntäilystä huolimatta mieli on täällä levollinen. Alue on sen verran iso että lammen ympäristössä ja ympäröivillä rantakallioilla voisi hyvin viettää koko iltapäivän. Maiseman ihailuamme tuli seuraamaan myös minkki, joka ei kovin paljoa ihmistä pelännyt. Vieraspetopyynti ei ole yltänyt tänne asti.

Luontokokemus muuttuu täälläkin asuinalueen painen myötä, itäpuolelta lampea vedetään leveät pitkospuut ja länsipuoli aidataan. Suojaavatkin toimet muuttavat maisemaa rajusti, mutta selvästi tarpeesta – paikka vaikutti kävijämäärältään selvästi suurimmalta.

Laajasalo jää lopulta taaksemme, mutta saaren tulevaisuus on vasta edessä. Suora silta kantakaupunkiin valmistuu muutamien vuosien päästä ja Kruunuvuorenrannan sekä sen ympäristön rakentaminen kiihtyy. Entisestä periferiasta tulee kiinteä osa esikaupunkialuetta ja paine luontoalueilla kasvaa. Sen todelliset vaikutukset alueen saaren luontoon näemme vasta vuosien päästä.