Kodan hyttyshelvetistä lähtö oli nopea ja vauhtikin alussa reipas. Kaikki näytti alkavan hyvin, kunnes SE tapahtui. Saran etupyörä päästeli erikoisia ääniä ja lopulta nuupahti ilmattomana vasten asfalttia. Tähän oltiin varauduttu! Mukana on rengasraudat, varakumeja sekä paikkausvälineet vielä viimeisenä keinona.
Paitsi ettei minulta ollut koskaan puhjennut rengas. Ei ikinä ajaessani Helsingissä viimeisen 12 vuoden aikana. Kerran kuusi vuotta sitten vaihdoin kyllä renkaan, kun venttiilin osa katosi ja pyöräkaupassa sanoivat että helpompi ostaa uusi. Teoriassa siis osasin homman, mutta säätämiseksihän se meni. Ainakin nyt tämän jälkeen voin sanoa hanskaavani renkaanvaihdon hyvin nopeastikin. Kiuruvesi ja ABC:n kautta nopea lounas. Ruoka ei herätä intohimoja.
Edessä oli keskimäärin raskaampi päivä, auringon porottaessa selkää. Olin kätevästi unohtanut reitittäneeni tiemme osin Suomenselän vedenjakajan kautta, fakta jonka tajusin miettiessäni miksi tie nousee jatkuvasti ja mäkien määrä ja jyrkkyys kasvavat. Selvisimme kuitenkin Pyhännän puolelle ja Isolle Lamujärvelle, jonka raikkaat vedet ja pehmeä hiekkapohja pyyhkivät isoimmat rasitukset pois. Paikalla oli myös laminaatille printattu teksti leiriytymisen kieltämisestä, mutta emme olleet kenenkään pihan lähellä tai aiheuttaneet häiriötä yleiselle uimarannalle, joten moiset kyltit eivät koskeneet meidän yöpymistämme. Pieni lappu ei voi kumota kaikkia jokaisenoikeuksia ihan tuosta vain. Jälkeemme jätimme vain jalanjälkemme hiekalla.
Iso Lamujärven rannalla tuuli ja taivas muuttui tummaksi.
Tuuli yltyi kovaksi yön aikana ja hetken jo ajattelin että lähtisikö teltta jo lentoon. Fjällraven kuitenkin piti ja nukuin yön erinomaisesti kaikesta tuiverruksesta huolimatta. Samaa ei voi sanoa matkakumppanista, joka ei saanut kovin montakaan tuntia unta.
Olimme päättäneet kuitenkin herätä aamukuudelta, jotta ehtisimme matkamme viimeiseen majoitukseen ajoissa. Olimme paria päivää aikaisemmin varanneet Rokua Health & Spasta yhden yön ja sinne pääsisi jo kahdelta sisään. Sänkyjen pehmeyttä tai itikattomuutta ei voi hukata sekuntiakaan.
Jos eilinen oli ollut nousua niin tämä päivä oli suurimmaksi osaksi laskua. Kiisimme nopeasti ohi Pyhännän ja Kestilän, kylpylä mielissämme ja buffet motivaationamme. Maisemat tasoittuivat ja pellot avautuivat karujen mäntymetsien ja rämeiden jälkeen. Lehmien määrä lisääntyi eksponentiaalisesti tien varsilla ja yksi lähti jopa laukkaamaan kilpaa kanssamme. Valitettavasti lehmät tuovat mukanaan myös kärpäset, joita surisi ympärillämme ihan helvetisti.
Rokuan kansallispuiston alueelle tulimme niin sanotusti takakautta, Pelson kylän lävitse. Suorat peltoja halkovat tiet muuttuivat hitaasti hiukkaiseksi ja upottaviksi. Hieman alkoi pelottaa että selviäisimmekö kansallispuiston läpi näillä menovehkeillä. Kuitenkin kodan kautta saavuimme merkitylle maastopyöräreitille, joka oli pääosin ajettavissa. Muutamat jyrkät ja irtainta hiekkaa tursuavat mäet talutimme, mutta muuten vaihteleva maasto toi virkistävää vaihtelua. Vaikka molempien voimat olivatkin aika lailla loppu viimeisen seitsemän kilometrin paikkeilla, tuntui hyvältä tietää pystyvänsä puristamaan itsestään hieman enemmän irti.
Hotelli vaikuttaa hieman kulahtaneelta, mutta ihan peruspätevältä. Spa osoittautuikin lapsien valtaamaksi glorifioiduksi uimahalliksi, mutta buffettia on aika vaikea pilata kahdelta 83 kilometriä täysissä lasteissa polkeneelta pyöräilijältä.
Huomenna yritämme välttää ukkosia ja saapua mökkimääränpäähämme Muhokselle suhteellisen ajoissa. Ouluun ja höihin on sen jälkeen enää lyhyt hujahdus.