Tässä postauksessa on vinkkejä tuleville Itämeren rantaa myötäilevää pyöräreittiä kulkeville. Matka on luettavuuden vuoksi jaettu neljään osuuteen tai ajopäivään, joiden pituus vaihtelee 53-78 kilometrin välillä. Vaikka kuvauksessa lähdetään Helsingistä, toimii reitti ihan kumpaan suuntaan vain. Polkijalle tärkeitä palveluita eli kauppoja ja ravintoloita on tiheään ja nähtävää riittää, mitä ei välttämättä voi sanoa kaikista Suomen pyörämatkailureiteistä. Suunniteltu vauhti on melko rauhallinen ja aikaa riittää reitin varrella olevien kohteiden ihmettelyyn sekä palautumiseen.
Perustiedot
Helsinki – Kirkkonummi – Tammisaari – Salo – Turku
Noin 260 kilometriä / neljä päivää
Alkusanat
Vuoden 2021 kesä oli poikkeuksellisen kuuma, mutta en osannut odottaa tulevaa hien määrää vielä aikaisemmin kevättalvella, suunnitellessani ensimmäistä oikeaa pyörämatkaani. Kävin Internetin läpi tutkien Suomen huonosti merkittyjä pyörämatkailureittejä, kunnes silmiini osui Euroopan laajuinen EuroVelo-verkosto. Eräs reitistön osa 
(EuroVelo 10) kulkisi kotikaupungistani Helsingistä rannikkoa pitkin aina Tornioon saakka. Kirkkonummelta Turkuun reitti olisi jopa osin merkitty uudenkarheilla opasteilla! Eurovelo 10 käsittääkseni seuraa vanhempaa Pyörämatkailureitti 1:sen reittiä jossain määrin, vaikkei jälkimmäisestä oikein löydy tietoa avoimista lähteistä. Muutenkin reittien tarkempi linjaus tuntuu elävän jonkin verran vielä, joten painettuunkaan tietoon ei voi luottaa. Heinäkuun alussa kuitenkin päätin jättää liiallisen suunnittelun ja pohdinnan taakseni ja yksinkertaisesti vain lähteä. Varusteet eivät olleet parhaat: hiertävä reppu, sandaalit ja urheilushortsit muutaman t-paidan kanssa, mutta tuli ainakin todistettua että pyörämatkailun ei tarvitse olla välineurheilua!
Helsinki – Kirkkonummi, noin 53 kilometriä (päivä 1)
Parhaat pätkät: Kaivopuisto, Karhusaari, Espoon rantaraitti
Ikävää: Meluisan Länsiväylän vieressä ajo
Matka alkaa lyhimmällä päiväosuudella Helsingin Kauppatorilta. Vaikka kilometrejä ei niellä samalla tavalla kuin myöhempinä päivinä, vie kaupungissa mankelointi kuitenkin enemmän aikaa, mutta toisaalta nähtävääkin on enemmän. En omalla reissullani ajanut tätä osuutta, koska jo aikaisemmin samana kesänä olin polkenut sen Kirkkonummen rajoille asti. Sen sijaan otin lähijunan Kirkkonummella ja aloitin matkani sieltä, mikä sekin on hyvä vaihtoehto jos Helsinki ja Espoo ovat jo tarpeeksi tuttuja ja haluaa jättää kaupungin pölyt nopeasti taakseen. Lähijunissa pyörästä ei tarvitse maksaa mitään ekstraa eikä paikkaa varata etukäteen.
Kaivopuiston ympäristö on upeaa melkein mihin vuodenaikaan tahansa, mutta kesällä ranta herää eloon ohitse lipuvine purjeveneineen. Karhusaari taas on pieni rauhan tyyssija keskellä kaupunkeja, missä Sinebrychoffin huvilan ihailun jälkeen voi käydä pulahtamassa veteen pienellä hiekkaisella rannalla. Karhusaaren jälkeen reittiä voi hyvin oikaista suoraan Westendiin, jos Otaniemen ja Tapiolan modernistinen arkkitehtuuri ei kiinnosta. Tämän puolesta puhuu myös se, että Keilaniemi ja Tapiola ovat Raide-Jokerin ja muun rakentamisen myötä liikennejärjestelyiltään vielä myllerryksessä.
Espoon rantaraitilla jopa syntyperäinen vantaalainen joutuu myöntämään että naapurissa on puolensa. Kaupunkia ja luontoa yhdistelevä reitti mutkittelee suurimman osan ajasta aivan vedenrajassa, tarjoillen upeita näkymiä Suomenlahdelle ja lähisaaristoon. Osuuden suosiolla on myös kääntöpuolensa, vauhti hidastuu tuntuvasti reitin ruuhkaisuuden ja tiukkojen mutkien vuoksi. Kaitamäkeen asti rantareitti on melko helposti seurattava, mutta sen jälkeen arvailulla ei pääse kovin pitkälle. Allekirjoittanut kantoi pyöräänsä kymmeniä metrejä portaikkoa ylös ja liukasteli avokalliolla. Rantaraitin loppupäässä Kivenlahdessa on mukavasti kahviloita ja ravintoloita, voin suositella Kahvila & Putiikki Pupusaarta (Merivirta 11). Jos haluaa nopeamman vaihtoehdon kaupungin halki paahtamiseen, EuroVelo 10 reitti on suorempi ja ainakin osin opastettu, vaikka silloin Espoon kauneimmat maisemat jäävät näkemättä.
Kirkkonummen rajalla sijaitsevan Espoonlahden sillan jälkeen oma tietämykseni loppuu, mutta jos lukijoilla on sanottavaa reitin tästä osuudesta niin kommentoikaa ihmeessä!
Kirkkonummi – Tammisaari, noin 73 kilometriä (päivä 2)
Parhaat pätkät: Siuntion ja Degerbyn viljelysmaisemat, Fagervik, Snappertuna
Ikävää: Lyhyt osuus valtatie 51 varressa (jos ei ota vaihtoehtoista reittiä)
Fagervikin kartanopuistossa näkyy ruukkiteollisuuden ammoinen vauraus ja kuinka luonto ottaa hitaasti sitä takaisin.
Viimeistään Kirkkonummen keskustan kohdilta alkaa viitoitettu osuus Itäistä Kuninkaantietä kohti Vikträskiä. Ajaessani reitin kulku Siuntion kohdalla oli epäselvä, joten päätin ottaa eteläisimmän reitin Pikkalanjoen yli. Hyväkuntoista asfalttitietä on mukava ajella, kunnes yhtäkkiä tulee tiukahko käännös oikeaan oudolle pienelle tielle ja alas kohti Pikkalanjoen siltaa. Silta onkin hyvä paikka istahtaa penkille ja levähtää katsomaan alla virtaavaa jokea. Ja kerrata hieman kouluruotsia, sillä joen ylityksen jälkeen alkaa Länsi-Uudenmaan vahvasti ruotsinkieliset alueet.
Sillan jälkeen alkaa Siuntion ja Degerbyn valtakunnallisesti arvokas maisema-alue, josta en tiennyt aikaisemmin. Valtavat avautuvat peltomaisemat ja rauhallinen tie niiden läpi tekivät vaikutuksen, enkä yhtään ihmettele että alue on listalle päätynyt! Valitettavasti alue päättyy Degerbyn tienoille, jossa on tehtävä valinta: mennäkö nopeasti valtatie 51 piennarta vai kiertääkö kauempaa oikeaa reittiä pohjoisesta, välttäen raskaan liikenteen. Aikatauluisyistä päädyin ensimmäiseen, mutta jälkikäteen olisin toivonut tekeväni toisin. Jos jollakulla on kokemuksia pohjoisemmasta Solbergin reitistä, niin olen jälleen kuulolla kommenteissa.
Inkoon keskusta ei herättänyt minussa suuria tunteita, vaikka kai sieltä kotiseutumuseo löytyisi. Myöhemmin luin että kirkko olisi ollut hyvä piipahduspaikka, keskiaikaisine maalauksineen. Loistava paikka kuitenkin tankkaukselle, sataman tienoilla on muutamia lounasvaihtoehtoja. Kaupungista länteen päin poistuessa alkavat kamalimmat nimismiehen kiharat joihin olen törmännyt. Kaikeksi onneksi hiekkaista osuutta ei kestä kauaa ja matka jatkuu Fagerivikin kiemurtelevaa museotietä. Puolessa välissä kohti Fagervikia tie koukkaa Marsjön-järven reunaa myöten, mistä on helppo käydä pulahtamssa. Seuraava uintipaikkakaan ei ole kaukana, sillä Fagervikin kylän jälkeen on ihan virallinen ranta.
Fagervikin ruukkikylässä kannattaa viettää aikaa ainakin tunti, sen verran upeaa kulttuuriympäristöä. Päätien vieressä on myös mukava kahvila, joka tuntuu olevan myös motoristien ja autoilijoiden suosiossa. Matka jatkuu mutkittelevana ja hieman mäkisenä kohti Raaseporin linnaa. Reitti ei ohjaa suoraan linnanpihaan, mutta kiertämällä Snappertunan koulun kautta tekee hyvän lenkin niin että tielle palaaminen on helppoa. Linnan pihamaalle pääsee ilmaiseksi käyskentelemään ja piknik-pöytiin löytyy herkkuja myös pääsylippuja myyvästä kahvilasta. Itse linna ei varsinaisesti vakuuta, suurin osa keskiaikaisesta rakenteesta on tomuna tai rakennettu myöhemmin arvailujen varassa uudestaan. Ulkoapäin kuitenkin voi kuitenkin kuvitella kallionseinämän ohi lipuvia veneitä ja kenties päästä hieman keskiaikaiseen tunnelmaan.
Köpbölentien mäki lienee koko reitin isoimpia nousuja, mutta loppumatka on Tammisaareen menee suht helposti. Tiellä on melko vähän liikennettä ja maisemat vaihtelevat peltojen ja metsien välillä, kunnes Tammisaaren suunnassa alkaa taas urbaanimpi ympäristö.
Tammisaari – Salo, noin 78 kilometriä (päivä 3)
Parhaat pätkät: Kiskonjoen maalaismaisemat, Teijon kansallispuisto, Matilda
Ikävää: Teijon kansallispuiston mäet
Tammisaaren jälkeen päätin itse hieman oikaista reittiä ja mennä valtatietä 52 suoraan Tenholaan, sen sijaan että olisin kiertänyt Gennarbyvikenin. Valtatien varrella on hieman ikävä ajella, mutta sitä ei voi täysin välttää oikeaa reittiä menemälläkään. Maakunnan vaihduttua Varsinais-Suomeksi maasto muuttuu kuivemmaksi ja mäntykankaat nielevät pienemmän tien sisäänsä, avautuen välillä peltoaukeiksi. Pruukkin kylän kohdalla kannattaa pysähtyä Latokartanonkosken luontopolulla ja myllynraunioilla.
Matildaan ja Teijon kansallispuistoon saa polkea hieman rivakammin, maasto muuttuu mäkisemmäksi ja ylänkömäiseksi. Matildan kylä oli muutamia vuosia sitten kovinkin suosittu ihan urbaanien hipstereiden piirissä ja kävijämäärä ei ole ainakaan siitä pienentynyt. Kaupunkeja lukuun ottamatta täällä oli enemmän väkeä kuin missään aikaisemmassa kohteessa. Hyvä vaihtoehto vähemmillä palveluilla on Teijon ruukkikylä, jonka ohitse reitti joka tapauksessa menee.
Oman matkani pahin koitos oli edessä, kun heinäkuun aurinko paahtoi täydellä teholla ja Merikulmantien pitkät ja osin jyrkät mäet veivät kaiken energian ja nesteet 35 asteen heltessä. Tätä pätkää varten kannattaa täydentää vesivarastoja Teijon kyläkaupassa, seuraava mahdollisuus lienee vasta Salon keskustassa.
Salo – Turku, noin 57 kilometriä (päivä 4)
Parhaat pätkät: Vaihteleva maalaismaisema vähäliikenteisten asfalttiteiden kautta, Uudenmaantien pyöräilyn laatuväylä
Ikävää: Paimio ja Piikkiö eivät kovin kiinnostavia, mutta ei oikein muutakaan reitin varrella
Viimeinen ajopäivä ennen Turkua on ehkä vähiten mielenkiintoisin maisemien ja kohteiden suhteen, ainakaan jos ei halua liiaksi poiketa reitiltä ja kiipeillä kallioilla. Käytännössä pyöräreitti seurailee rautatietä kapeiden peltolohkojen lävitse aina Piikkiöön saakka, eikä matkalla ole muutamien vanhojen kirkkojen lisäksi paljoa nähtävää. Maalaismaisema on kyllä ajoittain nättiä, mutta ei vedä vertoja Degerbyn ja Siuntion alueelle.
Kaarinan paikkeilla alkaa vastikään valmistunut Uudenmaantien pyöräilyn laatukäytävä, jota on ilo polkea. Käännökset ovat loivia, väylä kulkee tarpeeksi kaukana alikulkujen suuaukoista, opasteet ovat erinomaisia ja kaikkea muuta hyvää liikenneinfraa on keksitty pyöräilijöiden iloksi.
Reitti päättyy viimein Turun Tuomiokirkon ja Brahenpuiston kulmille, jonne on hyvä istahtaa kuuntelemaan ajoittaista kellonsoittoa. EuroVelo 10 jatkuu tästä vielä eteenpäin, samoin kuin oma matkani. Jatkoin Naantalin kautta Poriin, Uudenkaupungin ja Rauman poikki.
