Eskapismin maantiede

Urbaania ja luontoa pyörän selästä

Menu
  • Etusivu
  • Kuka, mitä, häh?
  • Artikkelisarjat
    • Helsingin luonnonsuojelualueet
    • Pyörällä Viron ympäri 2024
    • Pyörällä Ouluun 2023
    • Lähi-itä 2010
    • Länsi-Balkan 2008
  • Ota yhteyttä
Menu

Israelin toinen puoli

Päivänä 16/12/201002/07/2023 kirjoittanut Tommi

Betlehemiin meno osoittautui odotettua helpommaksi. Vaikka kaupunki sijaitsee Lansirannalla, mitaan tarkastuksia ei sinne pain mennessa ollut. Minun piti vain ottaa paikallisbussi Ita-Jerusalemista ja hetken paasta olinkin jo mestoilla. Betlehem on paaosin arabikristittyjen asuttama, ja Israelin tiukkapipoisuuden ja toykeyden jalkeen olo tuntui taas kotoisalta. Tahan mennessa Israelissa en ole puhunut KENELLEKAAN paikalliselle mitaan kummempia, kauppojen ja ravintoloiden tyontekijoita lukuunottamatta. Betlehemissa minun ei tarvinnut kavella kuin pari minuuttia niin sain jo paikallista puheseuraa.

Kaupunki on suht pieni ja muutaman kirkon lisaksi ei siella hirveasti ole nahtavaa. Jeesuksen syntymakirkko oli tietysti pakko nahda ja olo oli siella melko harras. Sisaankaynti on niin pieni etta siina on pakko kumartaa ja katto on tehty erikoisesti puusta. Tai en tieda kuinka erikoista se on, mutta nyt ainakin rakenteet nakyivat. Venalais- ja espanjalaisturistit seka laulavat munkit olivat kirkon ainoita kavijoita eika mitaan erikoista ruuhkaa paikan paalla ollut.

Muutaman tunnin palloilun jalkeen paatin suunnata takaisin Jerusalemiin. Suuntasin kohti pohjoista, jossa ”turvamuuri” erottaa palestiinalaiset muusta maailmasta. Melko surullinen ja kauhea naky. Kahdeksan metria korkea rakennelma (Berliinin muuri oli nelja metria) on mielestani Israelin suurimpia virheita. Muutenkaan palestiinalaisten kohtalo ei ole mikaan paras. Heidan maansa on viety (ja muuri vie viela enemman). Ennen omavaraiset ihmiset joutuvat nyt ostamaan kaikki kalliilla Israelista tai muualta ulkomailta, suurin osa viljeltavasta maasta on Israelin puolella. Jopa Lansirannalla israelilaiset vesiyhtiot omistavat 80% vedesta, eivatka paikalliset saa porata uusia kaivoja. Lansirannan siirtokunnat kayttavat myos paljon vetta ja dumppaavat sitten saastevetensa palestiinalaisten maille, tehden viljelysta lahes mahdotonta. Vesitilanne taalla ei ole kovin hyva, vaikka viime paivien sateet ovat hieman helpottaneet asiaa. Tilannetta verrataan Palestiinan puolella osuvasti Etela-Afrikan apairthediin, rotuerottelulta se nimenomaan tuntuu. Mutta en vaita etta israelilaiset ovat yksin syyllisia konfliktiin, kylla arabeissakin jotain vikaa on. Terrori-iskut ja vakivalta eivat luo hyvaa pohjaa rauhalle. Israelilaisilla on silti etulyontiasema neuvotteluissa, suuri armeija, raha ja Yhdysvaltojen tuki takanaan heidan ei tarvitse tehda mitaan kompromisseja.

Lansirannan puolella muuri on taynna hienoja ja kuuluisiakin graffiteja. Suurin osa promoaa rauhaa ja yhtenaisyytta, vaikka kylla sielta joitakin ”fuck the jews” -juttuja loytyy. Kavelin muurin reunaa pitkin tarkastuspisteelle asti, ihaillen upeaa taidetta. Nimenomaan taidetta, ei toherryksia. Graffititkin voivat olla upeita, idea mita Helsingin paattajat eivat ole sisaistaneet. Tagit ja nopeasti sutaistut tekstit ovat asia erikseen, mutta mieluummin katson vaikka alikulkutunnellissa varikkaita maalauksia kuin harmaata betonia. Poistuessani alueelta joutuu tosiaan kulkemaan tarkastuspisteen kautta. Aika karmiva paikka sekin, olo on kuin vankilassa. Mitaan ihmiskontaktia ei paikalla ole, vaan sotilaat tarkkailevat sinua luodinkestavan(?) lasin lapi ja kertovat ohjeita mikrofonin valityksella. Ulkomaalaisena tarkastuspiste ei ollut ongelma, mutta palestiinalaisille tarkastus on hieman tarkempi.

Lisaa karmivuutta oli luvassa kuitenkin tanaan kun kavin holokaustimuseossa. Museo oli kylla yksi parhaista missa olen kaynyt. Sanotaan nyt suoraan, suurin osa museoista voi olla hyvin tylsia. Tassa museossa oli kuitenkin paljon vaihtelua, hyvaa infoa ja riittavasti tekemista. Videohaastattelut, historiallinen kuvamateriaalia, kuolleiden juutalaisten henkilokohtaisia esineet, kartat ja kaikki muu antoivat todella hyvan kuvan koko tapahtumasta. Vaikken nyt mitaan uutta oikeastaan oppinutkaan, oli museo kaymisen arvoinen paikka. Viimeinen pyorea huone oli kuin jostain tieteiselokuvasta. Seinat olivat (melkein) taynna holokaustissa kuolleiden juutalaisten elamankertoja ja valokuvia. Vaikuttavin paikka oli kuitenkin kuolleiden lasten muistomerkki. Maanalainen pimea huone oli taynna peileja ja muutamia kynttiloita. Huone oli kuin tahtitaivas. Karmiivuusefekti tuli mukaan aanen lukiessa lasten nimia, ikia ja asuinpaikkoja tautotta.

Kohta ollaan jo lopussa, huomenna takaisin Tel Aviviin!

Category: Lähi-itä 2010

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja on reilu 30-vuotias maantieteilijä. Töissä suojelen luontoa ja vapaa-ajalla nautin siitä - usein pyöräillen. Kurkistan Helsingin pintakiillon alle metron itähaaran suunnilta

Viimeisimmät kirjoitukset

  • Haapsalu – Tallinna – Helsinki
  • Kuressaare – Hiidenmaa – Haapsalu
  • Pärnu – Muhu – Kuressaare
  • Viljandi – Pärnu
  • Tartto – Viljandi

Kategoriat

  • Helsingin luonnonsuojelualueet
  • Helsinki
  • Lähi-itä 2010
  • Länsi-Balkan 2008
  • Maantiede
  • Matkailu
  • Pyöräily
  • Pyörällä Ouluun 2023
  • Pyörällä Viron ympäri 2024
  • Sekalaista
© 2025 Eskapismin maantiede | Teemana Minimalist Blog WordPress Theme