Kairosta otin heti ensimmaisen bussin aamulla kohti Israelin rajaa eli heratys oli mukavasti klo 5 aamuulla. Kairon bussiasema on aika surullinen naky. Ilmeisesti tarkoituksena oli tehda Kampin tyylinen ostosparatiisi/liikennesolmu, mutta ei nayta hirvean hyvin menevan. Suurin osa liiketiloista on tyhjia ja vain alimmassa kerroksessa on jotain elamaa.
Bussimatka kesti jotain seitseman tuntia, jonka jalkeen lahdin heti kavelemaan kohti rajaa. Olin tavannut bussissa amerikkalaisen Michaelin ja tarjouduin auttamaan hanen valtavien matkalaukkujensa kanssa. Muutaman sadan metrin jalkeen kaduin tarjoustani… Miten voi ihmisella olla niin paljon tavaraa. Egyptin rajamuodollisuudet menivat suht sulavasti, postumismaksu oli mahtavat kaksi puntaa. Israelin puolella oli sitten hieman tiukempaa. Ensinnakaan paikan paalla ei saanut liikkua ilman lupaa ja tarkastuspisteita oli paljon. Tavarat tutkittiin perusteellisesti ja kysymyksia sateli. Kun viimein paasin passintarkastukseen, tietenkin kaikkien arabimaiden leimojeni takia minut otetaan kuulusteluun. Kuulustelu ei onneksi ollut mikaan poliisisarjoista tuttu lampulla hiostaminen, vaan ihan asiallinen kysely. Sen jalkeen varmistelivat tunnin ajan jotain tietoja. Mutta paasin kuitenkin lopulta sisaan luvattuun maahan, jee!
Israel on erilainen. Kun muualla Lahi-idassa hommat tehdaan sinne pain tai ei ollenkaan, taalla kaikki toimii. Kaupungeissa on siistia ja englantia puhuvat lahes kaikki. Hinnatkin ovat toisaalta kalliimpia ja ei kaikilla taallakaan ihan hyvin mene. Heti Eilatin bussiasemalla minulta tultiin kysymaan rahaa ruokaan ja hetken paasta bussilippuun(?) kahden eri henkilon toimesta. Kerjaaminen on taalla hieman paallekayvampaa, muissa maissa suurin osa kerjalaisista vain istui maassa. Lisaksi israelilaiset eivat ole laheskaan niin ystavallisia kuin seudun muut asukkaat, ainakin oman kokemukseni perusteella.
Eilatista halusin heti ottaa bussin kohti Jerusalemia, mutta kaikki bussit olivat jo taynna. Lahdin siis kohti Tel Avivia. Michael sattui taas samaan bussiin ja sovimme etta menemme samaan hostelliin ainakin ensimmaiseksi yoksi. Michael hoiti varmuuden vuoksi varauksen. Matka kesti viitisen tuntia ja sen jalkeen piti viela ottaa kaupungin bussi Jaffaan, jossa hostelli sijaitsee. Jaffa on satoja vuosia vanha satamakaupunki ja vasta viimeisen vuosisadan aikana suurempi Tel Aviv on kasvanut tuohon kylkeen kiinni. Hostelli loytyi suht helposti. Tama paikka on erilainen kuin mikaan aikaisempi, henkilokunta on paikalla vain paivisin kahdeksasta kuuteen(?). Olimme saaneet ovikoodin aikaisemmin ja ohjeita seuraamalla loysimme dormihuoneeseen jossa sankyihin oli teipattu nimemme. Omituista, mutta en valita.
Jaffa on suht pieni paikka, eika ”vanha kaupunki” ole mitenkaan erityisen vaikuttava. Kylla taalla silti viihtyy. Kiertelin kaupungin pienia taideliikkeita, kirpputoreja ja antiikkikauppoja seka nautin ensimmaisen hyvan aamupalan. Palvelu on taalla kylla kiitettavaa, ainakin kun vertaa arabimaihin (lautanen heitetaan naaman eteen). Taalla on paivisin viela suht lammin, mutta oisin on jo viilea. Saa ei ole yhta hyva kuin Egyptissa, sadetta ja ukkosta tulee ajoittain. Tanaan kavelin Tel Aviviin rantabulevardia pitkin, mutta kova tuuli ja sade hieman haittasivat viihtymista. Lisaksi sapattina (lauantai) suurin osa liikkeista oli suljettu eika kaupungissa ole hirveasti elamaa. Baareja taalla nayttaa riittavan, Tel Aviv on kuulemma alueen parhaimpia bilekaupunkeja Beirutin ohella. Suurin osa toiminnasta oli kuitenkin eilisiltana, jolloin olin viela vasynyt kaikesta matkustamisesta ja huonosti nukutuista oista. Jai siis valista se kokemus, ihan hyva budjetin kannalta.
En tieda mita meinaan tehda seuraavina paivina. Ehka kayn paivaretkella Haifassa ja Akkossa jos saa on hyva tai menen Jerusalemiin pariksi paivaksi. Saa nahda. Kuvia ei nyt tule koska tietokone on piilotettu jonnekin kaapin sisaan, enka siis saa kamerasta niita siirrettya.
