Yksi syy siihen miksi en miksi en kirjoita tarkemmin menneen viikon tapahtumista on se etta yksinkertaisesti mitaan jannittavaa tai erityista ei tapahtunut. Soin, join, juttelin, nain (EDIT: juu kiitos vain monista henk. koht. viesteista, nyt tiedan ainakin mitaa sanaa en kayta ilman skandinaaveja). Lisaksi nuha vei sen verran voimia etten jaksanut hirveasti muuta tehda kuin lueskella ja makoilla. Nyt viimein flunssa nayttaa kuitenkin paranemisen merkkeja, halleluja!
Damaskos on kylla reissun mielenkiintoisimpia kaupunkeja Istanbulin ohella. Aleppoon verrattuna Damas on paljon miellyttavampi: liikennetta on vahemman, kavelykatuja riittaa ja puistojakin loytyy. Historiallisia kohteita on enemman kuin tarpeeksi ja kaupungin ymparistosakin loytyy yhta sun toista.
Ensimmaiset kaksi paivaa meni kierrellessa kaupungin katuja ja ihmetellessa kirkkoja ja moskeijoita. Umayyad-moskeija Damaskoksen vanhassa kaupungissa on islamin pyhimpia moskeijoita Jerusalemin Kalliomoskeijan ohella. Moskeijan piha ja minareetit ovat hienoja, mutta rehellisyyden nimissa pitaa sanoa etta itse rakennus ei voita Istanbulin Sinista moskeijaa. Muutama mielenkiintoinen historian henkilo on paatynyt Umayyad-moskeijaan; siella sailytetaan (legendan mukaan) Johannes Kastajan paata ja aivan sisaankaynnin vieressa on Saladinin hauta. Jostain syysta pihalla harhaillessani kaksi n.15-vuotiasta tyttoa juoksi luokseni . He halusivat ottaa kuvan kanssani ja tuntuivat olevan asiasta aika innoissaan. En keksinyt muuta selitysta kuin luulivat minua joksikin julkkikseksi (ja sekin on aika kaukaa haettua).
Muutama huomio Syyriasta yleisesti. Toisin kuin Turkissa, jossa kaytannossa kaikilla on ruskeat nappisilmat, taalla silmienvareissa on paljon vaihtelua vihreasta siniseen. Ruoka on ihan hyvaa, mutta ei silti voita Turkin herkullisia aterioita. Ja jos joskus valitin turkkilaisesta aamupalasta, perun puheeni – syyrialainen aamupala on reippaasti huonompi. Kuivaa leipaa, jotain hilloa, kermaa ja oliiveja. Inhoan oliiveja, mutta olen taalla pakosta syonyt aina sen verran mita lautaselleni laitetaan. Voih, voih, haluan ruisleipaa!
Syyriassa kaikki naiset eivat kayta huivia. Aleppossa huivi oli lahes kaikilla, mutta taalla Damaskoksessa ollaan ilmeisesti hieman maallistuneempia; huivi on ehka noin kolmanneksella naisista. Turistit parjaavat ilman huivia mainiosti, paitsi tietysti moskeijoissa. Useimmat syyrialaiset naiset ovat myos todella kauniita(!) ja lansimainen muoti on… noh muodissa. Miesten vaatetus koostuu yleensa farkuista (tai muista pitkista housuista) ja kauluspaidasta.
Vanhassa kaupungissa pyoriessani tormasin Muradiin, joka kutsui minut teelle kotiinsa. Soitteli siina muutamia soittimia (joiden nimia en muista, kitaran tapaisia) ja naytti minulle valokuvia muista tapaamistaan turisteista. Myohemmin han kutsui minut myos illalliselle, jossa tarjolla oli kanaa, riisia ja salaattia. Ruokailu kasin ei ollut ihan mun juttu, saati sitten lihan repiminen kanasta. Hyvaa se kylla oli, mutta jatin talla kertaa keuhkot ja sydamen syomatta. Myohemmin seuraan liittyivat myos ranskalaiset Nicole ja Marie.
Murad vihjasi etta hanen naapurillaan olisi huone tarjolla. Olin aluksi majoittunut Al-Rabie hotelliin, joka oli ihan mukava ja halpa, mutta… kattodormi oli vahan liian tayteen ahdettu. Kun heraan yolla yhden ylimaaraisen paan ja kaden kera, voi sanoa etta on liian ahdasta. Muradin naapurin huone oli vain 100 puntaa (n. 1,5 euroa) kalliimpi ja sijaitsi vanhassa kaupungissa. Paatinkin paeta omaan rauhaan. Mutta huone piti vuokrata vahintaan viikoksi eli ilmeisesti olen taalla nyt viela viikon. 😀 Eipa haittaa, minulla ei (enaa) ole mikaan kiire.
