Kahden huonosti nukutun yon jalkeen (kiitos liikenteen ja lyhyen sangyn) oli aika jatkaa matkaa. Kiertoajelu starttasi aamulla seitseman aikaan, jolloin koko kaupunki tuntui viela nukkuvan. Taalla paivarytmi on ilmeisesti hieman eri ja illalla valvotaan myohempaan. Ensimmaiseksi suuntasimme (mina ja kuski, muita ei ollut) johonkin kirkonraunioonn, jonka nimea en nyt muista tai paikasta edes kuullut. Paikka oli pieni, mutta upea kohoavan auringon sateiden valaisten paikan hennolla valollaan. Laheiset hanhet olivat aika agressiivisia.
Seuraavaksi suuntasimme Pyhan Simeonin kirkolle (tai raunioille). Paikka aukeaa yhdeksan aikaan ja olimme paikalla joskus kahdeksan jalkeen. Ystavallisesti talonmies(?) kuitenkin avasi ovet ja paasin ihan itsekseni pyorimaan ympari paikkaa. Pyha Simeon oli siis se heppu joka vietti vuosia pylvaan paassa notkuen. Eraan pylvaan ymparille rakennettiin myohemmin kirkko ja nyt noin 1500 vuotta myohemmin mina tallustelin paikalle. Pylvas oli enaa muodoton kivimoykky, pyhiinvaeltajien hakattua siita paloja muistoksi, mutta kirkko oli hieno (varsinkin nain aamulla). Turistilaumat (Turkissa britit ja germaanit, taalla fransamannit ja italiaanot) ryntasivat sisaan siina yhdeksan aikoihin, jolloin poistuin paikalta.
Sitten tsekattiin Al Baran ja Serjillan ”kuolleet kaupungit”. Kaupungit hylattiin joskus ennen ensimmaisen vuosituhannen vaihdetta tuntemattomasta syysta. Todennakoisesti kauppareittien muutos ajoi ihmiset muualle. Al Bara oli siita mielenkiintoinen etta se oli paaosin taysin umpeen kasvanut ja talojen valissa kasvoi paikallisten oliivilehtoja. Opasteita oli minimaalisesti ja pienta seikkailijafiilista tulikin tutkiessa sortuneita taloja. Minne tahansa katsoikin, niita loytyi. Serjilla puolestaan on paljon kompaktimpi tapaus, ja opastustaulut ovat mainiota, sisaltaen taiteilijan nakemyksia jo sortuneista taloista ja mielenkiintoista tietoa. Vasymys alkoi kuitenkin painaa, kuusi tuntia kiertelya voi olla naannyttavaa.
Viimeinen kohde eli Apamea, roomalaisten kaupunki, tuli kuitenkin myos kaytya lapi. Puolitoista kilometria pitka paakatu on vaikuttava naky, varsinkin kun sita reunustavat sadat arkeologien uudelleenpystyttamat pylvaat. Lisaksi katu on roomalaiseen tapaan taysin suora. Turisteja ei ollut turhan paljon ja sain taallakin kierrella aika pitkalti yksikseni. Jos vertaillaan Ephesosta ja Apameaa, Apamea vie voiton omissa kirjoissani.
Jossain edellisessa kirjoituksessa lupasin itselleni etta kiertelen vain itseani kiinnostavia kohteita. Noh luistin lupauksestani, en ollut aluksi kiinnostunut ihan kaikista paikoista, mutta lopulta nekin osoittautuivat vierailun arvoiseksi. Budjetti venyi ja paukkui, mutta jos olisin kiertanyt kaikki kohteet julkisilla niin siina olisi mennyt reilu osuus viikosta. Viikon kuluttaminen busseissa tai kyytia liftaten ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Oma kuski oli kateva ja sain viettaa paikoissa ihan niin kauan kuin halusin. Onneksi Syyria on sen verran halpa etta muutamassa paivassa budjetti palaa (toivottavasti) kohdalleen. Nyt olen Hamassa, mutta kirjoittelen tasta paikasta myohemmin. Lepo maittaa jo pitkan paivan jalkeen. 🙂
PS. Sori jos tulee tylsia turistikuvia, mutta itsestaan on aika vaikea ottaa kuvia. Jos joku tarjoutuu avuksi, han ei osaa usein valitettavasti kayttaa kameraani ja kuva on huono (vaarin tarkennettu, vaara valo ym.) Itse taas ujostelen kuvien ottamista ihmisista ja kaupungilla taas ei jaksa kantaa aina kameraa. Tekosyita, tekosyita, mutta eipa voi mitaan.
