Helsingin Aleksanterinkatua kävellessä voi huomata kuparisen nauhan leikkaavan katua. Kyseessä ei ole merkki leveyspiirin vaihtumisesta, vaan Tuula Närhisen ympäristöteos ”Kluuvinlahden fossiilit”. 8,5 cm leveässä nauhassa on entisen Kluuvinlahden eliöitä niiden latinankielisillä nimillä. Nauha myös merkkaa vielä 1800-luvun alussa paikalla sijainnutta rantaviivaa.
Kluuviflada tai glojärvi on maankohoamisen seurauksena eristykseen muusta vesistöstä jäänyt vesialue, joka saa vettä vain veden ollessa korkealla ja sateista. Vielä keskiajalla Kluuvinlahti ylsi Töölönlahdesta Eteläsatamaan asti, erottaen itäpuoliset alueet saareksi. Maankohoamisen seurauksena tämän saaren mantereen välinen alue Esplanadin ympäristössä kuitenkin umpeutui ja Vironniemi syntyi. Matala ja sakeavetinen lahti toimi vielä 1800-luvun alussa lähinnä kaupunkilaisten kaatopaikkana. Pääkaupungin siirtyessä Turusta Helsinkiin asukasluku alkoi kuitenkin kasvaa ja kaupunki tarvitsi lisää maata. Helsingin jälleenrakennuslautakunnan puheenjohtaja Johan Albrecht Ehrenström laati Helsingin ensimmäisen kaavan (oheinen kuva). Hän toi saksalaisen arkkitehdin Carl Ludvig Engelin suunnittelemaan sillion vielä vaatimattoman Suurtorin eli nykyisen Senaatintorin ympäristön.
Ehrenströmin kaavasta voidaan jo erottaa monet nykyäänkin Helsingissä sijaitsevat toiminnat ja paikat. Muun muassa Kaisaniemen puisto, Hietalahden tori ja Vanha kirkkopuisto ovat kaikki jo paikoillaan. Tiestökin vastaa melko hyvin nykyistä. Ehrenström suunnitteli 1812 kaupungin ruutuasemakaavan mukaan, tiet ja risteykset suoriksi välittämättä maastonmuodoista. Yksi suunnitelman kohdista ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Kartasta voidaan selvästi erottaa Töölönlahdelta Eteläsataman Kolera-altaaseen ulottuva kanava. Kolera-altaan nimen historiasta Wikipedia muuten kertoo näin:
Vuoden 1893 syksyllä Silakkamarkkinoille tullut nauvolainen laivuri kuoli koleraan aluksessaan. Sittemmin selvisi, että sairastuneen ulosteet ja oksennukset oli kaadettu satama-altaaseen. Turvatoimenpiteinä silakka-alukset hinattiin pois satamasta, ja rantaan määrättiin vartijat joksikin aikaa, koska pelättiin kaupunkilaisten ryhtyvän käyttämään saastunutta vettä. Tapahtuneen jälkeen altaan kansanomaisemmaksi nimitykseksi vakiintui Kolerabassängen – Kolera-allas.
Mitään varsinaista hyötyä kanavasta tuskin olisi ollut. Se olisi hankaloittanut Kruununhaan ja muun kaupungin välistä liikennettä ja kanavasta syntyvä haju olisi ollut todennäköisesti hirveä. Idea pyöri suunnitelmissa vielä kymmenen vuoden ajan, mutta haudattiin sen jälkeen lopullisesti. Mutta täytyy silti myöntää, että idea kanavasta Helsingin läpi kuulostaa kiinnostavalta.
Kluuvinlahti täytettiin lopullisesti viimeistään rautatieasemaa rakennettaessa. Maaperän hauraudesta on kuitenkin aiheutunut harmia myös myöhemmän rakentamisen kannalta. Paalutuksia tarvitaan paljon ja vettä on yhä maaperässä. Metroa rakennettaessa maa jouduttiin jäädyttämään ja tunneli rakentamaan putkeen. Sanomatalon pystytyksessäkin oli joitakin vaikeuksia.
Ainoa konkreettinen jäänne Kluuvinlahdesta lienee Kaisaniemen puistossa sijaitseva allas. Vanhojen karttojen mukaan paikalla oli vielä ennen pieni lahti, josta tuli myöhemmin lampi. 1920-luvun jälkeen lampi muutettiin suorakulman muotoiseksi altaaksi ja siinä sen on paistatellut siitä lähtien. Kaisaniemen puisto kokonaisuudessaan on ollut varsinainen murheenkryyni ja erilaisia suunnitelmia löytyy pilvin pimein.
Lähteet ja aiheeseen liittyviä linkkejä:
http://www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/veistossivu.html?id=387&sortby=artist
http://vesirajassa.blogspot.com/2010/01/helsingin-toteutumattomat-kanavat.html
http://wwwp.ymparisto.fi/miljo/html/fladoroglon_fi.html
http://sinettiarkisto.hel.fi/HKIARKISTO/preKAMa4.po
http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk125/helsinki/
http://www.hel2.fi/kaumuseo/kehyksissa/kluuvi/kuivatus_1.html